Aihearkisto: Ajankohtaista

Etusivun oikealle palstalle

Oppimisen tulevaisuusteesien tilat

Oppimisen tulevaisuutta tarkastellaan kartalla, jonka muutoksia indikoi 48 oppimista, koulua ja sen toimintaympäristöä käsittelevää tulevaisuusväitettä. Mikään niistä ei ole toteutunut, vaikka jokainen niistä on mahdollinen jossakin tulevassa ajassa. Niiden totuusarvo on siis auki, mutta kuitenkin arvioitavissa ja perusteltavissa suuntaan jos toiseenkin. Tulevaisuuksientutkijan arvokkainta saalista ovat juuri nämä perustelut eri tulevaisuuksien puolesta ja vastaan. Arvioinnin tekevät asiantuntijat, jotka on kutsuttu argumentoimaan eri tulevaisuuksien puolesta. Heidän kannanotoistaan riippuu, missä tilassa kukin tulevaisuusteesi on. Tiloja on kolme: ratkaisu, dialogi ja kiista.

teesitilat

TULEVAISUUSTEESIT 1999-2015

Lue loppuun

Tulevaisuusteesit

Oppimisen tulevaisuutta tarkastellaan kartalla, jonka muutoksia indikoi 48 oppimista, koulua ja sen toimintaympäristöä käsittelevää tulevaisuusväitettä. Mikään niistä ei ole toteutunut, vaikka jokainen niistä on mahdollinen jossakin tulevassa ajassa. Niiden totuusarvo on siis auki, mutta kuitenkin arvioitavissa ja perusteltavissa suuntaan jos toiseenkin. Tulevaisuuksientutkijan arvokkainta saalista ovat juuri nämä perustelut eri tulevaisuuksien puolesta ja vastaan. Arvioinnin tekevät asiantuntijat, jotka on kutsuttu argumentoimaan eri tulevaisuuksien puolesta. Heidän kannanotoistaan riippuu, missä tilassa kukin tulevaisuusteesi on. Tiloja on kolme: ratkaisu, dialogi ja kiista.

Oppimisen tulevaisuus 2030 -barometrin viisivuotistuloksia on raportoitu Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tiedejulkaisun Futuran kahdessa teemanumerossa 3/2014 (Oppimisen tulevaisuus) ja 2/2015 (Koulun tulevaisuus). eBarometrin sivustolla julkaistaan Futura-artikkeleista laajat ja dynaamiset versiot, joita päivitetään analyysien kehittymisen myötä.

FUTURAN ARTIKKELEIHIN
OPPIMISEN TULEVAISUUS -TEESEIHIN

OPS-hautomo -projektit 2013-2016, tilannekatsaus kevätlukukauden 2015 päättyessä

OPS-hautomot 1 käynnistyi huhtikuussa 2013 ja varsinainen hautomotoiminta eri hautomotyyppeineen aloitettiin elokuussa 2013. Ensimmäisen lukuvuoden aikana pidettiin ops-teemoihin keskittyviä avoimia ops-hautomoita sekä koulu-, kunta- ja aluehautomoita. Kouluhautomot olivat sekä opettaja- että oppilashautomoita.
Lue loppuun

OPS-hautomoiden henkilöstökoulutukset lv 2015-2016

OPS-hautomot-hanke tarjoaa opetussuunnitelmatyötä tukevaa, osallistavaa ja toiminnallista henkilöstökoulutusta. Valtakunnallisesti toimiva hanke tukee kouluja, kuntia ja seutualueita opetussuunnitelman tuomien uudistusten suunnittelussa ja toteuttamisessa. Koulutukset räätälöidään kunkin ryhmän tarpeiden mukaan ja toteutetaan paikallisesti.

Räätälöityjen tilaisuuksien lisäksi järjestämme Helsingissä avoimia OPS-teemahautomoita, joiden aiheet löytyvät alla olevista tiedotteista.
Lue loppuun

OPS-hautomoiden henkilöstökoulutukset lv 2015-2016

OPS-hautomot-hanke tarjoaa opetussuunnitelmatyötä tukevaa, osallistavaa ja toiminnallista henkilöstökoulutusta. Valtakunnallisesti toimiva hanke tukee kouluja, kuntia ja seutualueita opetussuunnitelman tuomien uudistusten suunnittelussa ja toteuttamisessa. Koulutukset räätälöidään kunkin ryhmän tarpeiden mukaan ja toteutetaan paikallisesti.

Räätälöityjen tilaisuuksien lisäksi järjestämme Helsingissä avoimia OPS-teemahautomoita, joiden aiheet löytyvät alla olevista tiedotteista.

Perusopetuksen lisäksi tarjoamme syksystä 2015 OPS-koulutusta myös lukioille. OPS-koulutuksia on mahdollista toteuttaa esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen yhteistyönä.

Kaikki yleissivistävän koulutuksen henkilöstölle järjestettävät koulutukset ovat maksuttomia. OPS-hautomot-hanketta rahoittaa Opetushallitus ja koordinoi Otavan Opisto. Lisätietoja ajankohtaisista koulutuksista ja artikkeleita löydät osoitteesta www.oppiminen.fi.

Esite ja koulutuskalenteri perusopetukseen.

Esite ja koulutuskalenteri perusopetukseen.

[/ezcol_1half]

OPS-hautomot lukio -hankkeen esite ja kolutuskalenteri.

OPS-hautomot lukio -hankkeen esite ja kolutuskalenteri.

OPS-teemahautomo 7.5.2015: laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet

Opetussuunnitelman perusteissa 2014 todetaan, että kullekin oppilaalle tulee tarjota vähintään yksi monalainen oppimiskokonaisuus lukuvuotta kohti. Koulutuksessa käymme läpi, mitä monialainen oppimiskokonaisuus tarkoittaa oppilaan, opettajan, laaja-alaisen osaamisen ja koulun toimintakulttuurin kannalta ja käymme yhdessä ohjatusti läpi POPS2014 mukaisen monialaisen kokonaisuuden suunnittelua. Osallistujat saavat suunnittelumateriaalin viemisiksi mukaan kouluillensa.

Päivän aikana saamme myös mm. ilmiöpohjaista oppimista eri vaiheissa totettavilta kouluilta esimerkkejä ja kokemuksia kokeiluista (Snellmanin ala-asteen koulu, Helsinki ja Kasavuoren yläkoulu ”Unelmakoulu”, Kauniainen) ja kuulemme Hannu Linturin ja Jukka Tikkasen puheenvuoron ”Osaamisten yleissivistys”.

Maksuton koulutus on osa OPH:n rahoittamaa pedagogista täydennyskoulutusta.

Ilmoittautuminen ja osallistuminen

Aika: torstai 7.5.2015 klo 9-15
Paikka: Ekberg Extra, Bulevardi 9 (2 krs.), 00120 Helsinki

Ekberg Extran sisäänkäynti Ekbergin kahvilan ja myymälän välisestä rappukäytävän ovesta (sisäänkäynnin vieressä kyltti ”Hagelstam”).

Ilmoittautuminen: https://ssl.eventilla.com/ops_mok2015

Päivän ohjelma

9.00-9.15 Aamukahvia
9.15-9.30 Alkusanat
9.30-10.30 Puheenvuoro: Terveisiä osaamisvuorelta (Hannu Linturi ja Jukka Tikkanen)
10.30-11.30 Puheenvuoro ja tapausesittely: monialaisia oppimiskokonaisuuksia yläkoulun arjessa, Kasavuoren yläkoulun ”Unelmakoulu”, Kaunianen (Leena-Maija Niemi)

11.30-12.30 Lounas (omakustanteinen)

12.30-13.00 Tapausesittely: monialaista oppimiskokonaisuutta rakentamassa, Snellmanin ala-asteen koulu, Helsinki (Juha Ruutila)

13.00-13.30 Työskentelyn pohjustus: POPS2014 laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet (Iida-Maria Peltomaa ja Saara Kolari)

13.30-14.30 Työskentely: monialaisen oppimiskokonaisuuden ohjattu suunnittelupolku

14.30-15.00 Päivän reflektio

Koulutuksen osallistujamäärä 50 hlö on tällä hetkellä täynnä. Ilmoitamme varasijalla jonottaville, mikäli paikkoja vapautuu. 

karttametafora

METODI, METAFORA JA TULEVAISUUSKARTTA: osa 2

Hannu Linturi & Anita Rubin (laajennettu versio artikkelista, joka on julkaistu Futura 3/2014-lehdessä, päivitetty 30.12.2014)

METODOLOGIA

Lehden artikkeleita sitoo toisiinsa oppimisen tulevaisuuden teema. Useimpia artikkeleita yhdistää myös Delfoi-metodi, jonka avulla tulevaisuusdataa louhitaan. Tärkein lähde on Opetushallituksen Oppimisen tulevaisuus 2030-barometri, jota metodisesti voi pitää aikasarjattuna kierroksettoman Delfoin (Real-Time Delphi) versiona. Delfoi ja barometri ovat työkaluja, joilla kartoitamme tulevaisuusmaastoa, jossa edellä esitettyihin kysymyksiin aikanaan reagoidaan. Tulevaisuuden karttatietoa on kartutettu myös varhaisista verkko-oppimiskokeiluista (Internetix Campus), Suomen Akatemian Futu-murrosprojektista ja sivistysbarometreista vuosina 1996-2007.

Avainsanat: delfoi, real-time delphi, barometri, tulevaisuuskartta, metafora, murros, eDelfoi, eBarometri, cla

Lue loppuun

Tärskyjä Töölössä -tapahtumasarja toi lähialueen koulut ja palvelukeskuksen yhteen

Taivallahden peruskoulun ja Töölön yhteiskoulun oppilaat vierailivat joulun alla Töölön monipuolisessa palvelukeskuksessa jouluvalmistelujen ja joulun tunnelmoinnin merkeissä.

Lucianpäivänä Töölön yhteiskoulun Lucia-kulkue kiersi palvelukeskuksen jokaisella osastolla tuomassa valoa talven keskelle. Muistisairaidenkin osastolla osa asukkaista muistivat laulujen sanat ja lauloivat mukana.

lucia-neidot ja bingo

Bingon pelaaminen keskeytyi hetkeksi aikaa kun Lucia-neidot saapuivat taloon.

Oppilaat pääsivät tekemään myös palvelukeskuksen kuusijuhlan järjestelyt. Taivallahden peruskoulun viidesluokkalaiset leipoivat juhlissa tarjotut piparkakut palvelukodin asukkaiden opastamana ja koristelivat palvelukeskuksen juhlasalin kuvataiteen tunneilla tekemillään joulukoristeilla.Töölön yhteiskoulun oppilaat perustivat juhlaa varten kuoron, esittivät joulutarinan ja vetivät yhteislaulutuokion.

Projektin taustalla koulujen ovien avaaminen

Tärskyjä Töölössä -toiminta käynnistyi OPS-hautomoiden ja Social Beat -vapaaehtoiskollektiivin yhteisestä ideasta. Taustalla on OPS-hautomot hankkeen näkemys siitä, että oppimisen tapoja tulee pohtia päättäjien ja opettajien lisäksi oppilaiden ja koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Social Beat oli aikaisemmin järjestänyt Töölön monipuolisella palvelukeskuksella muun muassa elokuvailtoja.

piparkakkujen koristelu yhdessä

Palvelukeskuksen asukkaat ja Taivallahden peruskoulun oppilaat koristelivat piparkakut yhdessä.

OPS-hautomot tähtää toiminnallisuuteen käsitellessään opetussuunnitelman teemoja. Toiminnallinen ote näkyi myös Tärskyjä Töölössä -tapahtumasarjassa, kun lähialueyhteistyön, kulttuuriperinnön ja taide- ja musiikkikasvatuksen teemat katettiin mukavalla puuhastelulla.
Projektin aikana opettajat saivat kokemusta siitä, kuinka kaksi eri koulua voi tehdä yhteistyötä toistensa kanssa, miten oppilaat voidaan ottaa mukaan opetuksen suunnitteluun ja miten paikallisia tahoja saadaan mukaan oppimiseen.

YLEISSIVISTYS ON LAAJA-ALAISTA OSAAMISTA

Oppiminen on sivistyksen tekemistä

YLEISSIVISTYS ON LAAJA-ALAISTA OSAAMISTA

4.1. KOMPETENSSITHenkilökohtaisesti eriytyvä (ks. 1.1. Oppiminen henkilökohtaistuu) ja toisaalta yhteisöllistyvä oppiminen (ks. 5.1. Monikko-oppiminen) eivät kohtaa toisiaan ilman jaettua (tieto)perustaa, joka tarjoaa kokonaiskuvan siitä, miten maailma toimii. Tätä perustaa sanotaan (yleis)sivistykseksi, jota varten meillä on peruskoulu ja sen tehtävää jatkava lukio. Opettajille (ks. 2.1. Opetuksen metamorfoosi) se merkitsee toimintaa ohjaavien ideoiden tarkistamista. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on vahvistunut ymmärrys tarpeesta kuvata ja määritellä yleissivistys uudestaan. Aloitteen tekijöinä ovat kansainväliset talousjärjestöt (OECD, EU), jotka katsovat asiaa talouden ja työelämän näkökulmasta. Kyse on virtauksesta, joka on johtamassa itseisarvoisesta sivistyskäsityksestä kohti pragmaattisia käyttötaitoja ja osaamista painottaviin määrittelyihin. Uudestaan nouseva vanha idea on sivistysprosessi, joka tähtää ihmisen autonomiaan ja itsetoteutukseen. Kasvatuksen päämäärä on itsekasvatus, ja oppimisen itseoppiminen kuten Juho Hollo jo 30-luvulla muotoili.
Avainsanat: osaaminen, avainosaaminen, kompetenssi, sivistys, yleissivistys, yleissivistävä koulu

Lue loppuun

OPS-teemahautomo 15.1.2015: Opettajuus muutoksessa


IMG_0194
Koulutuksessa syvennymme käsittelemään opettajuuden muutosta. Aamupäivän puheenvuoroissa opetusneuvos Elisa Helin ja Helsingin yliopiston Koulu kaikkialla -hankkeen Olli Vesterinen tarjoavat näkökulmia aiheeseen.

Päivän aikana tutustumme toiminnallisella otteella erilaisiin ops-teemojen käsittelytapoihin, joita osallistujat voivat hyödyntää suoraan oman koulunsa ops-työssä.

Lounasta seuraa paneelikeskustelu, jossa keskustelijoina ovat opettajakouluttaja ja Peruskoulupesula-blogista tunnettu Laura Tuohilampi, OAJ:n valtuuttu ja Vuoden Luokanopettaja 2013 Kai-Ari Lundell, alkuopetukseen erikoistunut luokanopettaja Jaana Perkinen, 9-luokkalainen Paavo Jordman ja opettajaopiskelija Anna Väätäinen.

Koulutus on maksuton yleissivistävän koulutuksen opetushenkilöstölle. Koulutukseen mahtuu 45 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

Tervetuloa mukaan!


Ilmoittautuminen ja osallistuminen

Aika: torstai 15.1.2015 klo 8.30-15.00
Paikka: Ekberg Extra, Bulevardi 9 (2 krs.), 00120 Helsinki

Ekberg Extran sisäänkäynti Ekbergin kahvilan ja myymälän välisestä rappukäytävän ovesta (sisäänkäynnin vieressä kyltti ”Hagelstam”).

Ilmoittautuminen viimeistään 9.1.2015: https://ssl.eventilla.com/opshautomo_tammikuu2015

Päivän ohjelma

8.30-9.00 Aamukahvi ja alkusanat
9.00-9.30 Täydennyskoulutuksen tulevaisuus (Elisa Helin, opetusneuvos, OPH)
9.30-10.45 Toiminnallinen työskentely
10.45-11.15 Opettajuus muutoksessa (Olli Vesterinen, Helsingin yliopisto)

11.15-12.15 Lounas (omakustanteinen)

12.15-13.00 Toiminnallinen työskentely
13.00-13.15 Kahvi
13.15-14.15 Paneelikeskustelu (Laura Tuohilampi, Kai-Ari Lundell, Jaana Perkinen, Paavo Jordman, Anna Väätäinen)
14.15-14.45 Toiminnallinen työskentely
14.45-15.00 Loppukeskustelu

Joulukuussa 2014 järjestettävä samansisältöinen koulutus täyttyi ripeästi.
Runsaan kysynnän vuoksi järjestämme koulutuksen uudelleen tammikuussa 2015.