Aihearkisto: Helsinki 2.0

Liikenteestä mallia opetukseen

Ivan Illich (1971) nosti varhaisessa instituutiokritiikissään esiin käänteistuottavuuden (counterproductive) periaatteen, jolla hän tarkoittaa tapaa, jolla alun perin hyödylliset järjestelyt kääntyvät negatiivisiksi. Tietyn optimitason ohitettuaan prosessi muuttuu tuottamattomaksi. Liikenne on hänen suosikkiesimerkkinsä.ruuhka

Suurkaupungeissa on saavutettu liikennetiheys, jossa sinällään hyödyllisistä kulkuvälineistä saatu hyöty kerta kerralta vähenee. Jokainen uusi auto hidastaa kulkemista paikasta toiseen. Samantapaista ruuhkaa on oppimisen valtateillä, kun koulujärjestelmän nivelkohtiin syntyy umpiperiä tai pullonkauloja, joihin monen meno tyrehtyy tai ainakin hidastuu. Kierre saattaa vain syvetä vaikka resursseja lisättäisiin. Erityinen ongelma on se, että kaikki eivät lähde ruuhkiin ollenkaan. Silloin he eivät myöskään päädy minnekään.

Joukko asiantuntijoita pohti Helsingin liikennejärjestelyjen uudistamista Helsingin Sanomien kirjoituksessa huhtikuussa 2014 (Hildén et al.). Asetelmasta on löydettävissä muutakin kuin ruuhka-analogiaa koulun uudistamiseen. “Fossiilisiin polttoaineisiin perustuva yksityisautoilu on edelleen liikennejärjestelmämme perusta, vaikka sen haitalliset ympäristö- ja terveysvaikutukset on tunnettu jo pitkään.” Kouluoppimisestakin voi seurata terveyshaittoja, ainakin mielen. Toiminta perustuu koulussakin tarkasti normitettuun yksilöoppimiseen, jota voi verrata yksityisautoiluun. Yksinomaan harjoitettuna se on haitallista ja päästöjä syntyy!

Liikennejärjestelmää on kuitenkin vaikea muuttaa palvelurakenteen, omaksuttujen elintapojen ja yksityisautoilua ylläpitävien poliittisten ratkaisujen vuoksi. Rakenteis­ta ja säännöistä syntyy polkuriippuvuus, jossa aikaisemmat valinnat vaikeuttavat autoilun vähentämistä, vaikka se olisi kokonaistaloudellisesti ja ympäristön kannalta järkevää.” Yhtä pulmallista on purkaa yksilöoppimisen instituutioita. Kouluoppimisen polku kulkee testien, kurssien, tutkintojen ja näyttöjen kautta, jotka vieraannuttavat oppijaa oppimisesta ja sen sisäsyntyisistä lähtökohdista.

Jotta liikennejärjestelmässä saataisiin aikaan muutosta, tarvitaan toimia yhteiskunnan eri tasoilla. Osa ratkaisuista törmää nyt lainsäädännöllisiin esteisiin, joita tulisi purkaa. Monet kokeiluasteella olevat ratkaisut tarvitsevat tukea.” Koulu(järjestelmä) tunnistaa yhdessäoppimisen muttei ole kyennyt luomaan sille sen merkitystä voimistavia tavoitteita, sisältöjä ja metodeita. Tuntikehyksistä käynnistyvä opetuksen suunnittelu taipuu kankeasti monireittiseksi oppimisen ohjailuksi.

Muutosta ei tapahdu, ellei kuluttajalle tarjota vaihtoehtoja samalla, kun yksityisautojen käyttöön kannustavia rakenteita puretaan. Jos uusia liikenteen hinnoitteluun liittyviä keinoja otetaan käyttöön, auton käyttötarvetta vähentäviin innovaatioihin tulee panostaa. Myös julkista ja kevyttä liikennettä on tuettava.” Oppijakin saattaa kaivata vaihtoehtoja, julkista ja kevyttä oppimisliikettä. Kevyt oppiminen ei tarvitse koulurakennuksia eikä opettajaa. Koulun, eri yhteisöjen tavoitteiden ja autenttisten oppimisympäristöjen kytkemiseen toisiinsa tarvitaan innovaatioita ja niitä tukevaa hallintokulttuuria.

Avainasemassa ovat palvelut, jotka helpottavat liikkumista ilman autoa. Esimerkiksi erilaiset reittiopassovellukset ovat tehostaneet julkisen liikenteen käyttöä. Uudentyyppiset palvelut, kuten HSL:n Kutsuplus, tarjoavat yhä useammalle mahdollisuuksia siirtyä yksityisautoilusta joukkoliikenteeseen. Monissa kaupungeissa on panostettu pyö­räreitteihin.” Oppimisen henkilökohtaistaminen suosii “pyöräreittejä ja kutsuplus” -järjestelyjä. Oppiminen ilman opettajaa on kuin liikkuminen ilman omaa autoa: kevyttä ja hidasta, mutta myös tehokasta ja syvää. Oivaltavalla ympäristösuunnittelulla ja soveltuvalla teknologialla vauhtia voi parantaa varsinkin, kun massamuotoisen oppimisen ruuhkista ja motiivimontuista päästään eroon.

Liikennejärjestelmän muuttamista ei pidä nähdä vain autoilun rajoittamishankkeena.” Ei opetuskaan lähtökohtaisesti ole oppimisen este. Opettajaa ei vain kohta tarvita entiseen tapaan oppimisen ja oppilaan kuskaamiseen kuten auton ajamiseenkaan ei pian tarvita kuljettajaa. Sen sijaan opettajaa tarvitaan (järjestelmän) suunnitteluun, ohjaamiseen ja järjestelyyn monilla muilla tavoilla. “Valtion ja kaupunkien tulee kannustaa kokeiluihin ja poistaa innovaatioiden esteitä, jotka johtuvat muun muassa vakuutusjärjestelmästä ja jäykästä lupa­sääntelystä. Esimerkiksi yhteisöllinen taksi ei ole Suomessa mahdollinen lainsäädännön vuok­si.” Joillekin sopisi oppimisen kimppakyyti muita paremmin. Vielä se ei ole meillä mahdollista.

Liikennejärjestelmää voidaan uudistaa yhdistämällä teknologinen kehitys, eri politiikka-alueiden yhteen sovittaminen ja uudet arkikäytännöt. Luovilla yhdistelmillä Suomi voi nousta kestävien liikenneratkaisujen kärkimaaksi.” Virkkeet toimivat yhtä hyvin kun liikenne-termi korvataan koulu-sanalla.

Analogia käynnistettiin Ivan Illichin käänteistuottavuus-ajatuksella ja aiheenmukaista on myös lopettaa luku hänen ajatuksiinsa. Kuuluisassa pampfletissaan Kouluton yhteiskunta Illich väitti, että asiantuntijat ja heidän instituutionsa muokkaavat kaikesta toiminnasta hyödykkeitä ja tuotteita. Oppimisen tuote on koulutus, jonka tuotannon ekspertit monopolisoivat. Illich päätyy samaan päätelmään kuin ystävänsä Erich Fromm. Olemisen (being) tilalle virtaa jatkuvasti lisää omistamista (having). Tämän ajan haasteena on kääntää virta toisinpäin.

Lähteet: 

Oppimisen murrokset vuoteen 2030

Oppimisen tulevaisuus 2030-barometrin (ks. http://www.ebarometri.fi) aineistoa on tarkasteltu teesikohtaisen käsittelyn lisäksi myös diskursiivisesti ja systeemisesti nuuskien teesiryppäitä, jotka juoruisivat oppimisen metamuutoksista. Niihin saattaa liittyä paradigmaattista murrosta tai paradokseja, joiden ratkaiseminen edellyttää laaja-alaista toimintatapojen ja usein myös uskomusjärjestelmien muutosta. Jokainen vuosittainen mittauskerta tuo lisää dataa tulevaisuuden oppimiskartan piirtämiselle.

Tulevaisuuden oppimisen suuntia Oppimisen tulevaisuus 2030-aineiston pohjalta Lue loppuun

Kompetenssien tiellä uuteen pedagogiseen toimintakulttuuriin

Hannu Linturi  (2013) Kompetenssien tiellä uuteen pedagogiseen toimintakulttuuriin. Toim. Pasi Silander. Helsingin kaupungin opetusviraston mediakeskus. Tomut-hanke. ISBN 978-952-272-503-S.

Yoneji Masuda ennakoi vuonna 1981 sellaista tietoyhteiskunnan prosessia, jossa samalla, kun sivistys irtaantuu tutkintokoulutuksen vaatimuksista, kasvatuksessa siirrytään yksilökohtaiseen, jokaisen ihmisen omiin kykyihin perustuvaan oppimisen malliin. Opettajasta tulee oppijan avustaja ja vastuu oppimisesta siirtyy oppijan omille harteille. Oppijasta tulee yhä enemmän itse tietoa luova ja oppimisesta siten elinikäistä. Lue loppuun

Työkaluja tulevaisuusjohtamiseen

Hannu Linturi (2013) Johtajuudella toimintakulttuurin muutokseen. Toim. Pasi Silander. Helsingin kaupungin opetusviraston mediakeskus. Tomut-hanke. ISBN 978-952-272-503-S.

Murros

Artikkelin näkökulmaksi on valittu aikojen murros eli oletus siitä, että olemme kahden aikakauden rajamaastossa. Murroksessa kaiken toiminnan järki eli rationaliteetti vaihtuu, kuten tapahtui myös silloin, kun ihmisyhteisöt siirtyivät paimentolaisuudesta maatalousaikaan tai maataloudesta teollisuusaikaan. Murroksen ensimmäisiä signaaleja on se, että väistyvän rationaliteetin mukaiset lainalaisuudet eivät käyttäydy johdonmukaisesti, jolloin entiset keinot toimia eivät enää tepsi. Muutos ei jätä yhtään instituutiota koskemattomaksi. Koulu uudistuu lähivuosina tavalla, jonka muodot eivät meille vielä yksiselitteisesti avaudu. Lue loppuun

Viisi oppimisen meta- ja meemimurtumaa

Johtamisen ja koulun aspiraatio- ja keskustelutyökaluksi on luonnosteltu alustava tulevaisuuskartta, jonka tähtäinvuosi on 2030. Se perustuu neljän vuoden aikana kerättyyn perusopetuksen ja lukion barometriaineistoon, jota on tuotettu 48 tulevaisuusväitteen avulla. (Linturi et alii 2011, 2012) Väitteiden kuvaamista tulevaisuuksista on piirretty alustava systeeminen tulevaisuuskartta, josta hahmotetaan viisi syvää meta- ja murrosprosessia, jotka muuttavat oppimisen instituutioita. Muutosta voi kuvata myös suurina yhteiskunnallisina ongelmanratkaisuhaasteina. Haasteet on jo mahdollista tunnistaa, mutta lopputulosta emme tunne mutta voimme siihen yhdessä vaikuttaa.

Lue loppuun

Työkaluja tulevaisuusjohtamiseen

Työkaluja tulevaisuusjohtamiseen

Hannu Linturi

Murros

Artikkelin näkökulmaksi on valittu aikojen murros eli oletus siitä, että olemme kahden aikakauden rajamaastossa. Murroksessa kaiken toiminnan järki eli rationaliteetti vaihtuu, kuten tapahtui myös silloin, kun ihmisyhteisöt siirtyivät paimentolaisuudesta maatalousaikaan tai maataloudesta teollisuusaikaan. Murroksen ensimmäisiä signaaleja on se, että väistyvän rationaliteetin mukaiset lainalaisuudet eivät käyttäydy johdonmukaisesti, jolloin entiset keinot toimia eivät enää tepsi. Muutos ei jätä yhtään instituutiota koskemattomaksi. Koulu uudistuu lähivuosina tavalla, jonka muodot eivät meille vielä yksiselitteisesti avaudu.
Lue loppuun

Kompetenssien tiellä uuteen pedagogiseen toimintakulttuuriin

Kompetenssien tiellä uuteen pedagogiseen toimintakulttuuriin

Hannu Linturi

Yoneji Masuda ennakoi vuonna 1981 sellaista tietoyhteiskunnan prosessia, jossa samalla, kun sivistys irtaantuu tutkintokoulutuksen vaatimuksista, kasvatuksessa siirrytään yksilökohtaiseen, jokaisen ihmisen omiin kykyihin perustuvaan oppimisen malliin. Opettajasta tulee oppijan avustaja ja vastuu oppimisesta siirtyy oppijan omille harteille. Oppijasta tulee yhä enemmän itse tietoa luova ja oppimisesta siten elinikäistä.
Lue loppuun