Joulukuun teemahautomo: Tulevaisuudessa tarvittava osaaminen 12.-14.12.2013

Joulukuun Teemahautomossa käsitellään tulevaisuudessa tarvittavaan laaja-alaiseen osaamiseen liittyviä kysymyksiä.

Joulukuun teemahautomon tallenteet

Aloitamme torstain kuulemalla oppilaiden näkemyksiä hautomon teemasta. Lounaan molemmin puolin keskustelemme ja otamme kantaa oppimisen ja koulun tulevaisuuteen liittyviin teeseihin. Käsittelyssä ovat mm. osaamisen arviointiin ja tiedon tuottamiseen liittyvät väitteet. Iltapäivällä tutustumme osallistavaan ja toiminnalliseen Mielenmallit-työskentelymenetelmään Ville Keräsen johdolla.

Perjantai aloitetaan case-esimerkeillä. Työstään vuoden 2013 Mensa -palkinnon hiljattain vastaanottanut opettaja Pekka Peura puhuu oppimispolkujen monipuolistumisesta, koulutussuunnittelija Jukka Tikkanen käsittelee kompetenssilähtöistä arviointia. Kestävästä kehityksestä ops-teemana kuulemme opettaja Leena Pääskyä. Kuulemme innostavia kertomuksia ja käymme keskustelua myös muista kokeiluista ja koetusta. Lounaan jälkeen lähestymme teemaa taiteen keinoin kirjailija Jenni Linturin ja tulevaisuudentutkija Anita Rubinin johdolla. Iltapäivällä kuulemme keynote-puheenvuorot Tallinnan yliopiston opetussuunnitelmateorian professori ja  European Association of Curriculum Studies -järjestön varapresidentti KT Tero Autiolta ja FM Johanna Ollilalta. Kommentaattoreina toimivat FM Marko Ahvenainen ja dosentti FT Osmo Kuusi. Tervetuloa mukaan hautomaan!

 

TORSTAI 12.12.

9.00-9.15 Hautomoteeman ja päivän ohjelman esittely

9.15-10.15 Oppilaiden ajatuksia teemasta (Pakilan ala-asteen koulun oppilaita)

10.15-11.30 Oppimisen lähi- ja kaukotulevaisuus 2016-2030
(Tiina Airaksinen, Iida-Maria Peltomaa, Hannu, Linturi, Anita Rubin)
– OPSvälitunti ja OPS-teesit
– Ohjattu vastaaminen, kommentointi ja keskustelu https://edelfoi.fi/ops
– Näkökulmia oppimisen lähitulevaisuudesta, yhteys kaukotulevaisuuteen

11.30-12.30 Lounas

12.30-13.30 Oppimisen lähi- ja kaukotulevaisuus 2016-2030 (työskentely jatkuu)

13.30-14.00 Kahvi

14.00-16.30 Toiminnallinen Mielenmallit-työskentely (Ville Keränen)

16.30-16.45 Päivän koonti


PERJANTAI 13.12.

8.30-11.30 Omat kokeilut tukena myös muille
– Oppimispolkujen monipuolistuminen (Pekka Peura)
– Kestävä kehitys ops-teemana (Leena Pääsky)
– Kompetenssiarviointi (Jukka Tikkanen)
– Kuntarajat ylittävä ops-yhteistyö (Kari Tolonen)

11.30-12.30 Lounas

12.30-13.30 Unelma oppimisesta – teemasta taiteen keinoin (Jenni Linturi, Anita Rubin)

13.30-14.00 Kahvi

14.00-16.30 Tulevaisuuden osaamiset
– Käsi- ja taideteollisuusalan ammatillisia tulevaisuudenkuvia (väitöskirja), Kristiina Soini-Salomaa
– Näkökulmana ”mitä” FM Johanna Ollila
– Näkökulmana ”miten” KT Tero Autio (peruuntunut myrkskyn vuoksi)
– kommentaattorina FT Osmo Kuusi

17.00-21.00 Tonttuväitöspikkujoulut
Illanviettoa Tulevaisuuden tutkimuksen seuran perinteisen tonttuväitöksen parissa. Tonttuväittelijän alustuksen pitää KTL Susanna Kivelä otsikolla Yhteisön paikka tietoyhteiskunnassa. Vastaväittäjänä VTT Juha Nurmela, kustoksena FT Marja-Liisa Viherä. Tarjolla pientä iltapalaa, juomat omalla kustannuksella.


LAUANTAI 14.12.

9.00-15.00 Mahdollisuus työskentelyyn ja ohjauskeskusteluihin tarpeiden ja toiveiden mukaan


Osallistuminen ja ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen viimeistään 9.12.2013.
Ilmoituslomake: http://www.eventilla.com/teemahautomo/

Osallistuminen
Helsinki: Annankatu 9 a 11 (max. 25 hlö)
verkko: https://otavanopisto.adobeconnect.com/ops

OPS-hautomot on Opetushallituksen rahoittamaa pedagogista täydennyskoulutusta ja maksutonta yleissivistävän koulutuksen henkilöstölle. Muille hinta 30 euroa. Majoitus ja ruokailut omakustanteisia.

Teemahautomoon voi osallistua koko ajaksi tai poimia itselleen sopivat osuudet. Ohjelma taltioidaan jatkokäyttöä varten.

 

Yhteystiedot
Tiina Airaksinen
Opetussuunnitelmat-yksikön vetäjä
tiina.airaksinen@otavanopisto.fi
050 311 7258

Iida-Maria Peltomaa
Opetussuunnitelmatyöskentelyn kehittäjä
iida-maria.peltomaa@otavanopisto.fi
044 794 3542

 

Yksi vastaus artikkeliin ”Joulukuun teemahautomo: Tulevaisuudessa tarvittava osaaminen 12.-14.12.2013

  1. Päivitysilmoitus: Tulevaisuudessa tarvittavaa osaamista | Kulttuuri- ja ict-poimintoja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>