KOMPETENSSITULEVAISUUS

4.1b. KOMPETENSSI

Artikkelissa esitellään OECD:n kompetenssimallinnus ja kuvataan sitä, mihin tulevaisuushaasteisiin ne liittyvät.

Avainsanat: kompetenssi, avainosaaminen, avaintaidot, osaaminen, sivistys, yleissivistys

Tässä tausta-artikkelissa pohditaan ja esitellään ensimmäisen ja toisen asteen koulutuksen tulevaisuussuuntia lyhyenä historiallisena käsittelynä. Pääteemana on sivistyskäsityksen muutos ja osaamiskeskeisen ajattelun yleistyminen. Useilla tahoilla on viimeisen kymmenen vuoden aikana pyritty määrittelemään avaintaitoja, joita ihminen tietoyhteiskuntamurroksen läpi kuljettuaan tulee tarvitsemaan tai tarvitsee jo nyt. Artikkelissa esitellään ensisijaisesti OECD:n kompetenssiajattelua, jota verrataan angloamerikkalaiseen 21st Century Learning -konseptiin ja EU:n elinikäisen oppimisen avaintaitolistaukseen.

Koulutuksen isot syklit

Osmo Lampinen on jakanut itsenäisyyden ajan koulutuspolitiikan kolmeen sykliin, joista kansallishenkinen vaihe synnytti useimmat nykyiset kouluinstituutiot. Järjestelmäkeskeinen koulutuspolitiikka tarvittiin standardisoimaan, vakiinnuttamaan ja laajentamaan koululaitos nykyiselleen. Tämänhetkinen tuloskeskeinen koulutuspolitiikka on ohjaamassa koulut markkinoille, joissa oppijat ymmärretään myös asiakkaiksi ja kuluttajiksi.

Kansallisuusliikkeen aikaansaannoksia olivat oppi- ja kansakoulu. Niiden kasvatusideat on johdettavissa antiikin ja hegeliläisen filosofian ytimiin. Kasvatuksen tehtävä on kehittää yksilön kokonaispersoonallisuutta ja koulun tehtävä on pitää “katala maailma” pois sivistyskoulusta, jotta kasvu voi tapahtua ihanteellisesti, ilman esteitä, opettajan johdattelemana.

Järjestelmäkeskeisen koulutuspolitiikan ohjaavimmat ideat kopioivat helleenijumala Apollon tasapainoihannetta. Tulevaisuudentutkija Mika Aaltonen puhuisi sen yhteydessä lineaarisesta kontekstista, jossa maailma oletetaan pysyväksi “kellokoneen” kaltaiseksi systeemiksi. Koulujen välinen työn- ja privilegionjako sekä systemaattinen tutkintojärjestelmä takaavat, että jokaisella ja kaikella on paikkansa. Suunnittelutiede takasi sujuvat oppijavirrat koulumuodosta toiseen ja koulusta työelämään. Lineaarinen laskutikkuennakointi ei kuitenkaan kyennyt varautumaan talouden ja yhteiskunnan murrosturbulensseihin.

Koulutusjärjestelmän itseohjautuvuuden lisäämiseksi suoraa hallintokontrollia vähennettiin ja tulosarviointia ja suoriteohjausta lisättiin. Aaltosen termein maailmaa alettiin tarkastella dynaamisemmin monimutkaisena vuorovaikutusympäristönä, jossa ilmiöt tapahtuvat omalakisesti. Niitä ei voi estää tapahtumasta, mutta tapahtumien suuntiin ja voluumeihin voidaan vaikuttaa. Oppilaitosten omistussuhteissa merkittävintä on ollut se, että valtio on luopunut oppilaitosten ylläpidosta ja siirtänyt tehtävät kunnille. Yksityisten oppilaitosten toiminta on edelleen luvanvaraista ja vähäistä. Tulos- ja markkinaohjausta on lisätty siirtymällä suoritepohjaisiin valtionosuuksiin ja lohkomalla osa valtionosuudesta tulosrahaksi, joka on riippuvaista suhteellisesta menestymisestä tiettyjen indikaattorien – kuten oppimistulokset ja keskeyttämiset – suhteen.

Kuva 1: Koulujärjestelmän uudistuminen 1900-luvulla. Keltaiset pisteet kuvaavat opetussuunnitelmauudistuksia ja punaiset lakiuudistuksia.

Lukiojärjestelmää on uudistettu vuosien 1983 ja 1998 lukiolaeilla sekä vuosina 1982, 1985, 1994 ja 2003 muutetuilla opetussuunnitelmien perusteilla. Huomattavin muutos on ollut lukion aika- ja tavoitearkkitehtuurin muuttaminen 1980-luvulla kurssimuotoiseksi, jolloin sen voi suorittaa myös lyhemmässä tai pidemmässä ajassa kuin kolmessa vuodessa. Samalla kouluja ohjattiin ottamaan käyttöön jaksojärjestelmä, jossa lukuvuosi jaettiin 5–7 osaan. Vuosina 1994–1996 lukiot siirtyivät yleisesti luokattomaan järjestelmään.

Järjestelmäkeskeisen koulutuspolitiikan tavoitteita oli niin sanottu nuorisokoulu, jolla pyrittiin yhdistämään ammattikoulutus ja lukio yhtenäiseksi toiseksi asteeksi Ruotsin mallin mukaan. Tästä tavoitteesta luovuttiin 1990-luvun puolivälissä, kun alettiin valmistella nykyisin käytössä olevaa kaksoistutkintomahdollisuutta, mikä tuli voimaan vuonna 1998.

Lukion rinnalla toimii itsenäisenä kuntien tai kuntayhtymien ylläpitämä ammatillinen koulutus. Alkuvaiheissa ammatillisen koulutuksen kehittämisessä oli voimakas autonomian, itseriittoisuuden ja jopa emansipaation pohjavire, jota ruokkivat vakiintuneet lukiota ja yliopistoja suosivat koulutusarvostukset. Alun pitäen teollisissa yhteiskunnissa ammattikoulutus rakennettiin työhierarkian, ammattien ja ammatti-identiteetin varaan. Kun teollisuus­yhteiskunta alkoi vanheta ja vähitellen murentua, myös vanhat, sen tarpeisiin rakentuneet oppimisinstituutiot ja -rakenteet hapertuivat.

Ammatillisen keskiasteen uudistus 1980-luvun lopulla oli suuri systeemilähtöinen suunnitteluprojekti, jonka seurauksena ammattikoulutus ei enää valmistanut suoraan ammatteihin, vaan ammattia laajempia valmiuksia antaviin koulutusammatteihin. Laajoihin osaamistarpeisiin panostaminen juontui suunnittelijoiden ja päättäjien silloisista työelämän tulevaa kehitystä koskevista tulkinnoista. Koulutus piti suunnitella pitkällä tähtäyksellä eikä vain sitä varten, mitä työelämä kulloinkin välittömästi tarvitsee.

Yleissivistykselle annettiin ammattisivistyksen rinnalla merkittävä rooli, jotta myöhemmät uudelleenkouluttautumisen jaksot saisivat riittävää pohjaa elinikäisen oppimisen idean mukaisesti. Ammatillisen yleissivistyksen tarjoamisen ajatus kehittyi johtopäätöksenä siitä, että ihmiset yhä useammin näyttävät joutuvan työurallaan tekemään ammattivaihdoksia. Ammatillisen koulutuksen työelämäsidos on pitänyt “ammattikoulun” ajatuksen vireänä myöhemminkin. 2000-luvun suuria ajatusmullistuksia on ollut siirtyminen näyttöpohjaiseen tutkintojärjestelmään.

Ammattikoulutuksen kehitystä kiihdytti hyvinvointivaltion kriisiytyminen lamaan 1980-luvun lopulla. Koulutus valjastettiin hätätilanteessa talouden ja sosiaalipolitiikan jatkeeksi. Tämän kehityksen jatkona koulutusta saatettiin käsitellä myös uusliberalistisessa hengessä markkinatavarana, joka ei olennaisesti eroa muista markkinoilla kaupan olevista palveluista kuten mm. professori Risto Rinne on useissa kirjoituksissaan osoittanut. Paitsi että koulutus koettiin taloudelliseksi investoinniksi, oppilaitosten itsensä taloudellisuuteen alettiin kiinnittää huomiota. 1990-luvulla siirryttiin kauttaaltaan suoriteperustaiseen oppilaitostalouteen samalla, kun sirpaleista kouluverkkoa alettiin parsia ja rypästää aiempaa isommiksi yksiköiksi.

Ammatillisen koulutuksen 1980- ja 1990-luvuilla tehtyjen suurten muutosten rinnalla lukion uudistukset – kurssimuotoisuus ja luokattomuus – ovat olleet vähäisiä ja vastanneet enemmän instituution sisäisiin kehitystarpeisiin kuin ulkoisiin paineisiin. Koulumuotona lukio on yhteiskunnalle edullinen. Yleissivistävä koulutus on valtion ja kuntien panoskirjanpidossa kallista vain massansa, ei niinkään yksikköhintansa takia. Toisen asteen ammattikoululainen maksaa veronmaksajille keskimäärin kaksi kertaa enemmän kuin lukiolainen.

Lukioinstituution vuorovaikutus muun koulutusjärjestelmän kanssa on ollut tukkoista. Erityisen pulmallista se on ollut ammatillisen koulutuksen kanssa. Toisen asteen ratkaisuksi 1990-luvun puolivälissä kehitettiin kaksoistutkinto, jolla putsattiin opetushallinnon pöydät parikymmentä vuotta niillä lojuneista yhtenäisen nuorisokoulun suunnitelmista. Laajimmillaan lukiota kävi 55 prosenttia koko ikäluokasta. Lukion luonteva jatkonivel on yliopisto, jonka oville muodostui 1980-luvulla suma, jota on purettu 1990-luvun ammattikorkeakoulu-uudistuksella.

Lukion yhteistoimintaympäristö – perus- ja ammattikoulu, ammatti-, tiede- ja taidekorkeakoulut – on parinkymmenen viime vuoden aikana perusteellisesti uudistunut perättäisinä koulutusuudistuksina. Katse kääntyy lukioon. Sillä on edessä samat haasteet kuiin muillakin koulumuodoilla. Rakenteita, opetusmenetelmiä ja teknologian käyttöä tullaan uudistamaan. Tärkein kysymys on kuitenkin kysymys lukion tehtävästä. Mitä on 2010-luvun yleissivistys ja mihin sitä tarvitaan? Rakennetaanko lukiota kvalifikaatioiden pohjalta vai varustaako se ihmisiä kompetensseilla, jotka kestävät vaikka yhteiskunnassa tarvittavat taidot ja ammatit vaihtuvat?

Koko koulujärjestelmän kannalta kaukoputki kohdistuu siihen, mikä on seuraava suuri sykli. Onko pitkään jatkuneen järjestelmän laajentumisen ja kohoamisen vaihe jo ohitetty ja siirrytty – tai siirtymässä – vaiheeseen, jossa uudet oppimisen tehot saadaan korvaamalla koulutuksen liukuhihnoja oppimisen designilla? Jos niin on, se tulee edellyttämään ainakin kolmea asiaa. Oppimisen “tavaratalojen” ja erikoispuotien valikoimat kasvavat. Siitä seuraa paine kuluttajatietoisuuden nostamiseen. Toiseksi oppijan vastuu omasta oppimisestaan lisääntyy ja kolmanneksi tarvitaan yhteisiä päämääriä, jotka saavat oppimisjärjestelmän toimimaan hajautuneista prosesseista huolimatta. Kompetenssit ovat kelpo ehdokkaita tähän tehtävään tilanteessa, jossa yhteisiä intressittömiä tavoitteita ei ole kansakuntaa isommissa mittakaavoissa mahdollista asettaa. Opittava maailma on kuitenkin olennaisesti kansallisvaltioita suurempi.

Sivistysankkuri on irronnut

Sivistyspedagogi Seppo Niemelä tiivistää pohjoismaisen sivistyskäsityksen kolmivaiheiseksi prosessiksi, jossa ihminen oppii uutta, muodostaa oppimaansa itsenäisen suhteen ja käyttää opittua yhteiseksi hyväksi kansalaisena. Sivistystä lähestytään oppimisen näkökulmasta. Oppimisessa siirretään koko ajan tunnetun ja tuntemattoman välistä rajaa. Niiniluodon sivistysanalyysin mukaan kyse on yhteiskunnallisesta toiminnasta, vaikka lähtökohtana on yksilön persoonan kasvu.

Snellmanin mukaan sivistys on koko eliniän jatkuva kehittymisen prosessi, josta irtaudutaan vasta kirkkomaalla. Nykyinen elinikäisen oppimisen retoriikka ei ole tästä ajatuksesta kaukana. Perustelut ovat osin toiset, mutta osin myös samanlaiset. Edellinen tähtää kansakunnan identiteettiin ja kansanhengen täydellistymiseen, jälkimmäinen menestymiseen globaalissa talouksien, mutta myös kulttuurien välisissä mittelöissä. Edellisessä etsitään menestystä epävirallisissa Euroopan mestaruuskisoissa, jälkimmäisessä on käynnissä MM-kilpailut.

Kantilta on lähtöisin kysymys, miten opetukseen ja kasvatukseen sisältyvä pakottaminen ja ihmisenä olemisen vapaus sovitetaan toisiinsa. Jos ihmiseksi ja sivistyneeksi tulemista tavoitellaan pakottamisen kautta, puhutaan kasvatusteorioista (erziehung). Jos taas sivistynyttä rakennetaan vapauden kautta, niin on tapana puhua sivistysteoriasta (bildung). (viite 1) Edellisessä korostuu kasvattajan ja jälkimmäisessä kasvavan työ. Masudan artikkelin alussa esitelty visio polemisoi kehityksestä kohti jälkimmäistä. Juha Siltala epäilee, että Suomen kouluissa vallitsee välitila eli vapauden retoriikka ja pakkojen käytäntö. Yhtä paljon saattaa olla kyse neuvottomuudesta.

Vanhat koulukulttuuria ohjaavat ideat eivät enää kannattele eikä instituutio ole ehtinyt mukautua tekemään uusille tilaa vahvistua. Koulun ohjaus on ulkoistunut ja ympäristö muuttunut nopeammin kuin koulu. Seuraavassa tarkastellaan erikseen lukiota, jonka viimeinen kymmenen vuoden tarina on monella tavalla päinvastainen kuin ammatillisessa koulutuksessa, jonka lähtöstatus ammattikorkeakoulu-uudistuksen jälkeen oli matala.

Selvittelin Anita Rubinin (viite 2) kanssa koulun ja erityisesti lukion opettajien ja rehtorien tulevaisuuskuvia kymmenisen vuotta sitten. Kuva oli kohtalaisen lohduton. Se mikä vaikutti todennäköisimmältä tulevaisuudelta, ei ollut toivottavaa ja päinvastoin. Pidimme tulosta tuolloin vahvana murrosviestinä. Murroksessa vanha ja sitä haastava uusi aika törmäävät toisiinsa. Vanhat keinot tepsivät yhä heikommin eikä uusia ole keksitty. Tai jos onkin, niitä ei kyetä täysimittaisesti hyödyntämään ennen kuin aika täyttyy ja uusi logiikka alkaa ohjata koulun toimintaa.

Kymmenen vuotta sitten kouluilta jo odotettiin sekä kilpailuhalua että verkostomaista yhteistyökykyä. Näiden kahden pyrkimyksen järki kumpuaa vastakkaisista rationaliteeteista: toisessa korostuu taistelun metafora, jossa tulos ratkaisee. Toista kuvaa pyrkimys liittoutumiseen, joka taas edellyttää keskinäistä luottamusta ja monimutkaisten vuorovaikutussuhteiden merkityksen oivaltamista.

Tulevaisuudenkuvat kertoivat, että ohjaavia ideoita ammennettiin yhtä lailla liiketaloudesta ja teollisuudesta kuin verkottumisen, kansainvälistymisen ja konstruktiivisen oppimisen lähtökohdista. Ideat olivat ja ovat keskenään ristiriitaisia eikä hierarkkinen ohjausjärjestelmä ole ollut omiaan sitä ratkaisemaan. Voimattomuutta lisäsi kokemus oppimisen ja opetuksen asiantuntijatyön irtaantumisesta päätöksenteosta. Ulkoisen ohjauksen lisääntyminen ja autonomian vähentyminen heijastui opettajien tulevaisuudenkuviin.

Kurssimuotoinen ja luokaton lukio, kilpailu erikoislukio- ja jatko-opintopaikoista sekä ylioppilastutkinnon lisääntyvät erikoistumismahdollisuudet olivat johtaneet tai johtamassa yleissivistyksellisen kokonaisuuden hajoamiseen sekä entisenlaisen yhteisörakenteen ja yhteistoiminnan rapautumiseen. Kilpailu oli virittänyt koulun ennemmin suoritus- kuin prosessipainotteiseksi. Yhteistoimintaa, luovaa ja tutkivaa oppimista oli ristiriitaista harjoitella suoritus- ja mittaamisorientoituneessa toimintaympäristössä.

Tulevaisuudenkuvien ja tulevaisuutta koskevien odotusten perusteella opetuksessa vallitsi kymmenen vuotta sitten toiminnan tapojen ja suoritusten samuus, jossa opettaja on edelleen keskeinen tuotannon tekijä ja toimituksen takaaja. Opiskelijat ovat hankalia ja työ kuormittavaa. Opettaja-ammatin entisten pääpiirteiden – asiantuntijuuden ja kasvattajuuden — kohdalla opettajisto oli puolustuskannalla. Tutkimus kertoi opettajien kuormittumisesta, jota kollegiaalinen kontrolli vielä pahensi, eikä monenkaan opettajan energia riittänyt uudistumisen käynnistämiseen sisältäpäin. Ajatukset tietoverkoista, verkostoista, erikoisosaamisen ja aineenhallinnan syventämisestä eivät johtaneet työprofession muutoksen pohtimiseen. Paljastavaa oli, että yhteisöllisen toiminnan kuvaamistavat puuttuivat opetusväen tulevaisuudenkuvauksista lähes tyystin.

Brasilialainen pedagogi Paolo Freire kuvasi puoli vuosisataa sitten ajan teemoja samaan tapaan kuin tässä artikkelissa puhutaan aikakausista ja murroksista. Kullakin ajalla ovat teemansa, jotka ovat uusien pyrkimysten sekä näiden esteiden kuvauksia. Freire kuvaa teemoillaan kulttuurievoluution dynamiikkaa. Ne ilmaisevat kussakin ajassa ratkaistavia tehtäviä ja ongelmia. Freiren mukaan ihmisen humanisaatio tai dehumanisaatio riippuu siitä, kuinka hyvin hän kykenee oivaltamaan oman aikakautensa teemat ja integroitumaan niihin.

Aikakaudet täyttyvät sitä mukaa kuin ihmiset käsittävät sen haasteet ja ratkaisevat ne. Vaikuttaa siltä, että teollisuusajan haasteet on enimmäkseen ratkaistu. Valitettavasti niillä resepteillä ei ole tehoa uuden kehkeytymässä olevan ajan haasteissa. Tässä ja sisarartikkelissa hahmotellaan ymmärrystä ja työkaluja, joilla uutta aikaa voi vähä vähältä tehdä näkyväksi. Yksi umpisolmu voi aueta tutkimalla, mitä uutta kompetenssiajattelu saattaisi tuoda ensimmäisen ja toisen asteen kouluihin.

Kompetensseista uusi yleissivistys?

“Syksyn ylioppilaskirjoitusten historian ja yhteiskuntaopin kokeissa pärjäsi hyvin, jos on päivittänyt osaamistaan seuraamalla laajasti yhteiskuntaa ja mediaa.” Tätä mieltä oli Munkkiniemen yhteiskoulun lehtori Petri Sarjanen reaalista Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 1.4.2011). ”Sellaiset oppilaat pärjäävät, jotka ovat valinneet mahdollisimman paljon valinnaisia, soveltavia ja syventäviä kursseja.” Jos lehtoria uskoo, niin enää ei riitä pelkkä muistipänttääminen ylioppilaskirjoituksissakaan!

Saman päivän Helsingin Sanomissa oli toinenkin uutinen, joka signaloi samansuuntaista. Lääketieteellisten tiedekuntien haut uusitaan. Viime vuodet on päntätty Galenoksen lääkärin “raamattua” yksin ja preppauskursseilla, mutta se meno on loppu. Uudet pääsytestit eivät perustu jatkossa kirjoihin, eivät edes lukion kurssikirjoihin. Testit pohjataan kemian, fysiikan ja biologian lukiokurssien ainekohtaisiin oppimistavoitteisiin, jotka on kuvattu vuoden 2003 opetussuunnitelman perusteissa. Olennaista on, että testi nojaa opetussuunnitelman tavoitteisiin, ei mallisisältöihin. Oppija ei voi hakea oikeusturvaa siitä, että sitä tai tätä asiaa ei ollut kirjassa. Oikeusturva pitää rakentaa oman pään sisään.

Miksi muutoksiin sitten mennään? ”Tavoitteena on hakijoiden tasa-arvo”, sanoo valintakokeen kehittämistyöryhmää johtava Jorma Paranko Turun yliopistosta. Muitakin syitä on. Opintojen alku viivästyy. Koulutukseen päässeissä on tuoreita ylioppilaita ollut vuosi vuodelta vähemmän. Tänä vuonna lääkärikoulutukseen valituista saman vuoden ylioppilaita oli alle viidennes ja hammas- ja eläinlääketieteessä vielä vähemmän.

”Galenoksen ympärille on syntynyt mittava valmennuskurssi- ja kirjallisuustuotanto, mikä tekee pyrkimisestä kalliin ja pitkän prosessin”, Paranko jatkaa. Kahden toisiinsa niveltyvän koulutuksen väliin on kasvanut instituutiorihmasto, joka ei hyödytä juuri muita kuin sitä itseään ja niitä, joilla on resurssia käyttää palveluita. Uudistuksella tavoitellaan “väli-instituutioiden” siivoamisen lisäksi myös tehoja itse koulutukseen ja oppimiseen. Itseohjautuvan oppimisen kykyjä tullaan mittaamaan myös yllätyksillä, joita järjestetään kokeessa jaettavan lisäaineiston ja siihen perustuvien tehtävien avulla.

Uutiset kertovat siitä, että muistinvaraisen pänttäämisen arviointi ei enää riitä oppimisen laatujärjestelmäksi eikä tulevan oppimisen ennustajaksi. Signaalit ovat tuhansille nuorille merkityksellisiä. Jos oppimisen – kuten myös opetuksen – strategiana on suorittaa pakolliset kurssit parhain arvosanoin optimiajassa, niin tehtävä on kannattanut rajata mahdollisimman tarkasti oppikirjaan ja opettajan luentoihin. On hyväksytty “oikeusnormi”, ettei koulun (lukion) tenteissä lipsuta oppikirjan ja opetetun ulkopuolelle. Tavallista on ollut päinvastoin rajata ja tärpätä oppikirjastakin joitakin osia vähemmän tärkeinä pois. Tälle opetus- ja oppimistavalle voi ennustaa kovia aikoja.

Miten sitten kannattaa jatkossa opiskella? Aivan ensimmäiseksi kannattaa poisoppia ajatus oppimisesta kaurapuurona ja kalanmaksaöljynä. Hyödyllistä, vahvistavaa ja ahdistavaa! Tyhjennettyyn muistitilaan voi kalustaa sopivasti avointa ja uteliasta mieltä ja herkkyyttä innostumiseen ja kokeilemiseen. Opettajiin pätevät samat neuvot. Sitä ennakoivat myös tutkimustulokset, joissa ennakoidaan tulevaa kehitystä.

Seuraava asiantuntija-arvio on lainaus työelämäoppimista käsittelevästä tutkimuksesta. “Mitä kehittyneempiä työkaluja, sitä enemmän työkalun käyttötaito ratkaisee. Tästä johtaisin, että tekoälyn, robottien ja tietotekniikan maailmassa potentiaaliset yksilökohtaiset suorituskyvyt vaihtelevat enemmän kuin vaikkapa käsityökaluja käytettäessä.” (Työelämä oppimisympäristönä 2020) Laajennetun todellisuuden lisäksi siis voimme puhua myös laajennetusta ihmisyydestä ainakin tuotannollisessa mielessä.

Monimutkaisessa maailmassa tarvitaan tukku “työkaluja” – kuten kieli-, kommunikaatio- ja teknologiaosaamiset – jotka on edelleen kamppaillen ja sitkeydellä valloitettava. Pohdittu yhdistelmä tällaisia avaintaitoja on listattu monessa vakavasti otettavassa paperissa. EU on laatinut kahdeksan elinikäisen oppimisen avaintaidon listan ja OECD omansa. Yhdysvalloissa oppimisen tulevaisuutta valloittaa virallisjärjestelmän ulkopuolella kehitetty ohjelma “21st Century Learning Initiative”. Kaikille niille on yhteistä huomion kiinnittäminen osaamisiin eli eräänlaisiin käyttötaitoihin ja niiden välisiin moninaisiin suhteisiin. Subjektina on edelleen yksilö, mutta kaikissa tavoitekuvauksissa yhteisöllisille taidoille on annettu iso merkitys.

Kompetenssilla – osaamisella tai tarkemmin osaamisvalmiudella – tarkoitetaan yleensä sitä, että ihmisellä ovat asian hoitamisessa, tehtävän suorittamisessa tai ongelman ratkaisemisessa tarvittavat asenteet, tiedot ja taidot sekä kyky käyttää niitä luovalla ja tilanteen vaatimalla – usein vuorovaikutteisella – tavalla. Kompetenssiajattelun esittelyssä nojaamme OECD:n malliin, jonka vaikutus Suomessa on suurin. Mielenkiintoista on, miten kaikki kolme osaamismallinnusta syntyivät suhteellisen lyhyen ajan kuluessa viime vuosikymmenen puolivälissä.

OECD:n DeSeCo-tutkimuksessa määriteltiin seitsemän vuotta sitten kolme laaja-alaista kompetenssinippua. Ensimmäisen osion mukaan ihmiset pääsevät tulevaisuudessa käyttämään yhä enemmän erilaisia informaatioteknologian välineitä ja sosiokulttuurisia tekniikoita ollessaan vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Toisen osaamisnipun mukaan ihmisten on tulevaisuudessa osattava toimia rakentavassa kanssakäymisessä hyvin erilaisten ihmisten ja kulttuurien kanssa. Kolmanneksi yksilöt joutuvat ja pääsevät yhteisöjenkin jäseninä aiempaa enemmän vastuuttamaan itsensä omasta elämästään ja sen suunnittelusta ja valinnoista.

Suomen oloissa on merkitystä myös EU:n elinikäisen oppimisen kahdeksalla avaintaidolla (viite 3), joihin kuuluvat (1) äidinkielen, (2) vieraiden kielten, (3) matematiikan ja luonnontieteen, (4) digitaaliset, (5) oppimaan oppimisen, (6) sosiaaliset, (7) yrittäjyys- ja (8) kulttuuriset taidot. Ohjelma on tarkoitettu käytännön toimintaa ohjaavaksi tavoiteasiakirjaksi, jossa ajatellaan erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja aikuisten koulutustarpeita. Hyvin samantapaisesta listauksesta pääsivät 90-luvun puolivälissä äänestämään Opetusministeriön sivistysbarometrin (viite 4) panelistit.

Yhdysvalloissa leviää OECD-mallia muistuttava kompetenssinippumalli “21st Century Learning Initiative” (viite 5), joka perustuu visioon 2000-luvun työvoimasta. “Resilient, independent learners who have flexible skills and competencies, work well in teams and can lead themselves and others to perform up to and beyond their potential.” (viite 6) Konseptissa kuvataan samoja laatuja samantapaisin niputuksin kuin OECD-mallissa.

Kuva 2: 21st Century Learning (framework)

21st Century Learning -malli muistuttaa EU:n avaintaitoja siinä, että sillä on runsaasti ideoita toimeenpanevia aktiviteetteja tutkimuksesta opetussuunnitelmiin ja kokeiluihin. Niistä osaltaan johtuu, että kompetenssimallin vuoropuhelu arjen koulutyön kanssa on huomattavasti runsaampaa kuin Euroopassa, ainakin jos on Googleen uskominen. Silmiinpistävää on, miten taitavasti amerikkalaiskontekstissa keskeisiä ideoita, tarkoituksia ja ilmiöyhteyksiä visualisoidaan ja brändätään. Siitä edellä oleva kuva on hyvä esimerkki. Oecd:n kompetenssit ovat tässä suhteessa täydellinen autiomaa.

Konsepti koostuu kolmesta avaintaitonipusta aivan kuin OECD:n lista, joskin painotuksissa on myös mielenkiintoisia, joskaan ei kovin yllättäviä eroja. Amerikkalaisessa osaamisessa yhteisötaidot ovat pudonneet alaviitteiksi, kun korostetaan yksilön oppimis-, luovuus-, ongelmanratkaisu- ja kommunikaatiotaitoja (learning and innovation skills). Yhteisintä on työkalunippu (information, media and technology skills), joskin siinäkin amerikkalaiset painottavat välineellisiä kykyjä: informaatio-, media- ja tietotekniikkataidot. Reflektiivistä kykynippua vastaa elämäntaitojen ryhmä, johon kuuluvat myös yleiset työelämätaidot (life and career skills).

Palataan tarkastelemaan OECD:n kompetensseja. Niissä siis kuvataan holarkkisesti kolmea pääkomponenttia, jotka kieleen (työkalutaidot), kommunikaatioon (yhteisötaidot) ja refleksiivisyyteen (toimintataidot) liittyvät osaamiset. Kukin kompetenssi on monien yksittäisten kykyjen kimppu, joka vuorostaan jaetaan kolmeen alakohtaan.

TYÖKALUT

VUOROVAIKUTUS

AUTONOMIA

KIELI

SUHTEET

ISOKUVA

TIETO

YHTEISTYÖ

SUUNNITTELU

TEKNOLOGIA

RATKAISUT

ASENNE

Kuva 3: OECD:n avainkompetenssit

Uuden ajan perustyökalut

Globalisoituvalla taloudella ja ns. informaatioyhteiskunnalla (tietoyhteiskunta, verkostoyhteiskunta) on tilaus sellaisille sosiokulttuurisille välineille ja työkaluille, joiden avulla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa muodostetaan uutta tietoa ja uusia merkityksiä. Tällaisia perusvälineitä ovat kielet (äidinkieli, vieraat kielet, symbolikielet), erilaiset tiedonmuodostusprosessit (informaatio, tieto, ymmärrys) ja sellaiset kehon ulkopuoliset apuvälineet kuin tietokoneet ja lisääntyvät keinoälylaitteet. Kullekin niistä ovat ominaisia laaja-alaiset ja elämänmittaiset vaikutukset ihmisen toimintaan ja toimintakykyyn.

Ihminen kohtaa maailman kognitiivisten, sosiokulttuuristen ja fyysisten välineiden kautta. Niiden laatu ratkaisee, kuinka tasapainoisessa suhteessa olemme siihen maailmaan, jossa elämme ja jonka avoimia ongelmia ratkomme. Parhaimmillaan välineet auttavat meitä löytämään uusia ja luovia mahdollisuuksia fyysisen ja sosiaalisen ympäristömme suhteen. Tämä piirre vielä korostuu 21st Century Learning -asetelmassa.

Nykyiset kansainväliset arvioinnit kuten PISA (www.pisa.oecd.org) ja ALL (Adult Literacy and Life Skills Survey www.ets.org/all) antavat viitteitä välinekompetenssien merkityksestä, vaikka ne perustuvatkin suhteellisen yksipuolisesti kirjoitustyökalun käyttöön. Jatkossa lisääntyy tarve mitata työkalujen käyttötaitoa autenttisessa toiminnassa, jolloin oppimistilanteiden pitäisi kurottua niitä kohti. Parhaimmillaan perusvälineet mahdollistavat aktiivisen ja reflektiivisen vuoropuhelun ihmisen ja hänen ympäristönsä kanssa jo siinä vaiheessa, kun niitä vasta opitaan ja harjoitellaan.

Välinetaitojen ideaaliarviointi edellyttää aitoa käyttötilannetta, joka kertoo siitä, miten hyvin esimerkiksi teknologiaosaaminen on ajan tasalla tai miten sujuvasti käyttäjä on vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Opetussuunnitelmien muotitermi henkilökohtaistaminen näkyy siinä, miten välineet kalibroidaan ja mukautetaan kunkin omiin tavoitteisiin.

Työkalukompetensseista kielen taidot (kielet, symbolit, tekstit) ovat “vanhalle” koululle tutuimpia. Tiedon ja ymmärryksen luomisen laaja-alainen oppiminen on teollisuuskoulun tavoitteissa toteutunut kohtuullisesti ja käytännössä paljon huonommin. Kolmannen työkalun eli teknologiataitojen oppiminen tapahtuu usein enemmän koulun ulko- kuin sisäpuolella.

Kieletön on keinoton

Kielikompetenssi liittyy monissa tilanteissa tarvittavaan puhuttuun ja kirjoitettuun kieleen sekä matemaattisiin ja tietokonekieliin.Tämä avainkompetenssi on välttämätön edellytys sille, että nykyihminen voi sujuvasti ja aktiivisesti selviytyä työssään ja kansalaisena yhteisöissään. Ensimmäinen kompetenssi haastaa heti ainejakoisen lukujärjestyksen kuten myös piilo-opetussuunnitelman perusteita. Äidinkieli, vieraat kielet ja matematiikka kuuluvat funktionsa kautta samaan kategoriaan, kun perinteisesti kielet ja matematiikka asettuvat oppijoiden mielissä ennemminkin vastakkain.

Kieli-kompetenssin keskeisyyttä kuvaa hyvin se, miten EU:n avaintaitolistassa puolet kahdeksasta kompetenssista osuu kokonaan tai osaksi tähän osaamisryppääseen: kommunikaatio äidinkielellä, kommunikaatio vierailla kielillä, matemaattiset, luonnontieteelliset ja teknologiset sekä digitaalinen osaaminen. PISA:ssa tätä kompetenssia kuvaavat kaikista keskeisimmät lukutaito- ja matematiikkamittarit.

Lukion kuten myös peruskoulun opetusohjelmat täyttyvät kielikompetenssin valmentamisesta. Pitkät pakolliset kurssisarjat äidinkielessä, vieraissa kielissä ja matematiikassa kuuluvat yleissivistävän koulutuksen ytimeen. Koulutulevaisuuden isona haasteena on siirtää oppimisen fokusta vuorovaikutuksellisiin käyttötaitoihin ja osaamisiin.

Tiedonluomisen kyky on supertaito

Jälkiteollisissa yhteiskunnissa palveluiden ja informaation osuus on moninkertaistunut ja murtanut teollisen materiaalituotannon hegemonian. Maatalous yhteiskuntakehityksen driverina marginalisoitui jo aikaisemmin siitä huolimatta, että sekin on muuttunut toimintatavoiltaan ja ideoiltaan teolliseksi.

Informaation- ja tiedonvaihdanta sekä -käsittely muodostavat kaikkein tärkeimmät arvonmuodostusketjut, joiden kautta sekä yksityiset elämät että instituutiot organisoituvat uudella ja usein alkuvaiheissaan ristiriitaisella tavalla. Työelämän uudistuvista tarpeista määrittyvä 21st Century -ohjelma on tällä alueella vahvimmillaan. Ohjelmassa kuvataan useita apuvälineitä luovan ja kriittisen ajattelun ja tiedonmuodostuksen pohjaksi.

OECD:n malli on amerikkaisserkkuaan teoreettisempi ja pohdiskelevampi. Tietokompetenssi sisältää ja edellyttää informaation- ja tiedonmuodostuksen kriittistä reflektiota, jolloin kohteina ovat informaation luonteen sosiaalinen, kulttuurinen ja ideologinen sisältö ja vaikutukset. Merkityksetöntä ei ole myöskään se, miten tiedonmuodostuksen tekninen infrastruktuuri on järjestetty.

Tietokompetenssi on välttämätön perusta vaihtoehtojen näkemiselle ja ymmärtämiselle sekä vastuullisten päätösten ja valintojen tekemiselle. Tiedon ja informaation käyttö ei ole vain tämän ja tuon tietämista, vaan se edellyttää myös sen tunnistamista ja määrittelyä, mitä ei vielä tiedetä. Edelleen tietotaitoihin kuuluu sen paikallistaminen, mistä kulloinkin soveltuvaa informaatiota on saatavilla, ja miten eri lähteiden luotettavuus on arvioitavissa. Informaatio on osattava jalostaa tiedoksi. Sitä voidaan analysoida, luokitella ja arvottaa, jotta se on mahdollista organisoida ja esittää tavalla, joka mahdollistaa myös muiden kanssa yhteisen  tiedonmuodostuksen.

Kompetenssin sisältö kuvaa pitkälti tieto- ja tiedeprosessia sellaisena kuin Popper on sitä kuvannut. PISA -tutkimuksessa tätä kompetenssia kuvaava mittari on nimetty tiedelukutaidoksi. Siinä mitataan opiskelijoiden kiinnostusta ja ymmärrystä siitä, mitä tutkimus ja tieteellinen kysymyksenasettelu tarkoittavat ennemminkin kuin kognitiivisten tutkimuskykyjen käyttötaitoa.

Ainejakoisessa yleissivistävässä koulussa on kurssisisältöjen tasolla niukalti vastetta tiedonmuodostuksen kompetenssille. Opetussuunnitelman yleisessä osassa tähän kykyyn toki kiinnitetään huomiota. Eri asia on miten se tarttuu käytännön oppimistyöhön. Tässä suhteessa rinnakkaisartikkelissa kuvattujen Delfoi -metodien kaltaisten prosessivälineiden tarve lisääntyy.

Tietokompetenssilla on ilmeinen yhteys kokonaiskuvan (isokuva) kompetenssiin, joka kuuluu kolmanteen osaamiskoriin. Tiedon korkein aste on se, että se jäsentyy teoreettiseksi, ehyeksi ja systeemiseksi kokonaiskuvaksi maailman toiminnasta. Tietokompetenssilla on olennaisia merkityssuhteita myös muihin kompetensseihin. Kieli konstruoi tietoa ja yhä merkityksellisemmäksi muodostuu vuorovaikutuksessa rakentuva yhteisötieto ja -ymmärrys.

Teknologia avaa uusia ekolokeroita

Teknologian edistys asettaa ihmisille uusia vaatimuksia osaamisessaan niin työssä kuin sen ulkopuolellakin. Samalla teknologia avaa mahdollisuuksia toimia eri tavalla ja aikaansaavemmin kuin aikaisemmin.

Oppijat tarvitsevat jatkuvasti uudistuvaa tietoa uusista tavoista käyttää vuorovaikutteista teknologiaa jokapäiväisessä elämässä. Viestintäteknologia muuttaa tapaamme tehdä työtä keskenämme irrottamalla sen paikkavaatimuksista, tiedonsaannin rajoituksista ja mahdollistamalla monenlaisen online- ja offline-kanssakäymisen. Näiden potentiaalien saavuttamiseksi eivät enää riitä pelkät internetin perustaidot.

Kuten muidenkin perusvälineiden kohdalla teknologian erityinen potentiaali liittyy sen vuorovaikutukselliseen käyttöön. Ihmisten pitää osata kytkeä arkeen upotettu teknologia omiin tavoitteisiinsa ja toimintaympäristöönsä.

Teknologiakehitys haastaa myös perinteiset tavat aikaansaada oppimista. Viime vuosina teknologian käyttöä ja opetusta koulussa on jouduttu tukemaan erillisohjelmin. Silti enin osa teknologiaoppimisesta tapahtuu koulun ulkopuolella kotona ja muissa informaalin oppimisen tiloissa.

Maailma kehittyy vuorovaikutuksessa

Ihmisen elämä on aineellisesti ja psyykkisesti riippuvaista toisista ihmisistä ja yhteisöistä. Yhteisöjen pirstaloituminen ja moninaistuminen ei vähennä tarvetta rakentaa ihmisten välisiä suhteita ja yhteistoimintaa hyödyllisiksi ja “antaviksi” sekä yhteisöille että yksilöille. Siihen oletetaan tarvittavan entisten lisäksi uudenlaisia yhteistoiminnan muotoja, jotka alkavat vahvistua vasta, kun ympäristö- ja kulttuurimuutos on edennyt riittävän pitkälle.

Sosiaalinen pääoma on entistä merkityksellisempää, kun entiset ja olemassaolevat sosiaaliset suhteet löystyvät ja uudet kasautuvat sinne, missä on tilausta ns. vahvojen verkostojen luomiseen. Eriarvoisuutta välittyy siitä, että opimme ja osaamme epätasaisesti hyödyntää erilaisten ryhmien mahdollistamaa sosiaalista pääomaa.

Tämän kompetenssinipun osaamiset liittyvät yhdessäoppimiseen, elämiseen ja työskentelyyn erilaisten ihmisten kanssa. Kompetenssilla on likeinen yhteys sellaisiin pedagogisiin ja tutkimuskäsitteisiin kuin “sosiaalinen osaaminen”, “sosiaaliset taidot”, “monikulttuuriset taidot” ja “tunneäly”. Kompetenssinipussa kuvataan kolme sosiaalista avaintaitoa: kyky olla hyvissä ja rauhanomaisissa suhteissa toisten kanssa, kyky tehdä yhteistyötä ja toimia tiimeissä, sekä kyky toimia ja ratkaista kanssakäymisessä syntyneitä ristiriitoja.

Ihminen kasvaa suhteista

Ensimmäinen “alataito” mahdollistaa henkilökohtaisten tunnesuhteiden syntymisen, ylläpitämisen ja kehittymisen. Tällaisia tunnesiteitä ovat suhteet ystäviin ja tuttaviin, työtovereihin ja ainakin amerikkalaiskontekstissa myös asiakkaisiin. Jos asiakkaiksi ajatellaan myös oppilaat, niin ajatus kelpaa Euroopassakin. Hyvin sujuvat suhteet eivät ole tärkeitä vain sosiaalisen yhtenäisyyden takia, vaan myös taloudellisen menestymisen vuoksi, kun yritykset kiinnittävät lisääntyvää huomiota siihen, mitä Howard Gardner kuvaa tunneälyksi eli emotionaaliseksi intelligenssiksi.

Kompetenssi lähtee siitä, että opimme kunnioittamaan toisten ihmisten ja ihmisryhmien arvoja, uskomuksia, kulttuuria ja historiaa tavalla, joka saa heidät tuntemaan itsensä yhteisöön kuuluviksi, tervetulleiksi ja arvostetuiksi. Ihmisen minuuden perusta on identiteettiyhteisöissä, jotka muodostuvat monensuuntaisissa suhteissa ja vuorovaikutuksissa. Yhteiskuntien kehitysmahdollisuuksia ohjaa se, miten hyvin siedetään erilaisten identiteettien rauhanomaista rinnakkaineloa.

Vuorovaikutus toisten kanssa edellyttää ja kehittää empatiaa, kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ja kuvitella tilanteita hänen näkökulmastaan. Suhdekompetenssi korostaa tunteiden käsittelyä, kykyä omien tunteiden ja motiivien ilmaisuun sekä toisten tunteiden ja motiivien tunnistamiseen. Suhteiden muodostamiseen tarvitaan kieltä ja merkityksen muodostusta (autonomia, isokuva), joiden kautta kehittyy ihmisen käyttäytymisen eettinen ja ekologinen eetos, jonka puutteesta OECD:n konseptia on ehkä aiheestakin kritisoitu. Sama valuvaiva on muuten muissakin tulevaisuusmallinnuksissa.

Tuottavuus kasvaa diversiteetistä

Yhä suurempi osa työ- ja yhteiskuntaelämän vaatimuksista ja tavoitteista on sellaisia, ettei niitä ole mahdollista saavuttaa yksin ponnistellen, vaan niiden toteuttamiseen tarvitaan yhteisöllisiä toimijoita kuten työtiimiä, kansalaisliikettä, puoluetta tai etujärjestöä. Oraalla ovat instituutiot (oppivat organisaatio, tiimiakatemia), jotka tarkastelevat vakiintuneita ryhmiä ja yhteisöjä oppivina olioina.

Subjektiksi tällaiset kollektiivioppijat tulevat vain yhteisen tavoittelemisen (isokuva) ja keskinäisen neuvottelun (kieli, tieto) kautta. Yhteistyö edellyttää toki yksilöominaisuuksia. Kunkin henkilön tulee osata sovittaa omat intressinsä ja sitoumuksensa ryhmän tavoitteisiin. Kaikkia työntekijöitä yhdistäviä kouluyhteistyön vaikuttajia kuvataan rinnakkaisartikkelissa tulevaisuusjohtamisen ja -menetelmien yhteydessä.

Tärkeinä työelämästä johdettuina osataitoina tähän kompetenssiin kuuluvat kyvyt esittää ideoita ja kuunnella toisten ajatuksia, ymmärtää keskustelun ja asiassa pysymisen dynamiikkaa, muodostaa taktisia ja kestäviä liittoutumia, neuvotella ja tehdä päätöksiä, joissa otetaan huomioon erilaiset näkökulmat ja argumentit.

Ristiriita on kehityshyppy

Kohtaamme ristiriitoja kaikkialla elämässämme, kotona, työpaikalla ja yhteiskunnassa. Konflikti on osa sosiaalista todellisuutta yhtä lailla kuin osa inhimillisiä suhteita. Ristiriita nousee ihmisten erilaisista tarpeista, pyrkimyksistä, intresseistä ja arvoista, mutta myös paradokseista. Julkilausuttuina ne kertovat siitä, miten olemme menettäneet viattomuuden, mutta myös monet harhat, joissa ihmiset joutuvat elämään yhden totuuden maailmoissa.

Rakentava lähestymistapa ristiriitaan lähtee siitä, että sen sijaan että kiellämme sen, tunnistamme sen tarpeena käynnistää prosessi, jossa punnitaan havaintoja, näkökulmia ja sovitellaan intressejä.

Ristiriitojen käsittelyyn ja ratkaisuun tarvittavia edellytyksiä on mahdollisuus – mutta myös kyky – painostamatta tutkia erilaisia kulloiseenkin asiaan tai ilmiöön liittyviä intressejä ja asianosaisuuksia, joita määrittävät esimerkiksi valta, asema ja työroolit. Seuraavassa artikkelissa esiteltävä Delfoi -ajatusmalli ja monet sen sovellukset kuten hiljaisen tiedon kaivumenetelmä Tacitix palastelevat ristiriitojen käsittelyn yhteisölliseksi ratkaisuprosessiksi. Tärkeä mentaalimalli on tunnistaa, miten yhteisökäsitykset usein kehittyvät polulla, jossa alun polaariset kiistakysymykset vähitellen liudentuvat näkökulmakeskusteluksi (dialogi) ja lopulta ratkaisuiksi, joihin kaikki tai ainakin useimmat sitoutuvat.

Yhteisön kehityksen ja oppimisen kannalta tärkeitä rajataitoja on kyky uudelleenmääritellä ongelmia ja eristää ne kysymykset, joille ei ole välitöntä ratkaisua. Siinä tarvitaan myös ymmärrystä priorisoida tarpeet ja tunnistaa kulloinenkin tilanne ja ihmisten toleranssit.

Viisas yhteisö tarvitsee itsenäisiä ajattelijoita

Autonominen toiminta ei tarkoita sosiaalista eristäytymistä, vaan päinvastoin edellyttää tietoista ja valpasta sosiaalisten suhteiden, roolien ja ympäristösuhteiden hoitamista. Oman elämän mielekäs ja vastuullinen haltuunotto vaatii kuitenkin ihmisiltä valtaistumista myös omien elin- ja työolosuhteiden hoitamiseen.

Informaatiovetoisen yhteiskunnan tasapainoinen kehitys edellyttää, että ihmiset toimivat autonomisesti (itsenäisesti ja itseohjautuvasti) eri elämänpiireissään (työ, koti ja ystävät). Itsellinen identiteetin rakentaminen ja valintojen tekeminen on tärkeää, ettei yhteisöissä ja yhteiskunnissa ajauduttaisi epärationaalisiin laumaratkaisuihin, kun aiemmat hierarkkiset organisoitumistavat eivät ole enää käytettävissä. Autonominen toiminta ponnistaa oman toiminnan reflektoinnista ja arvojen pohdiskelusta ja osaltaan tukee myös kaikenlaisten yhteisöjen arvopohjaista (itse)organisoitumista.

Autonomia on erityisen tärkeää nykymaailmassa, jossa ihmisen asema ei määrity yhtä selkeästi kuin rakenteisesti vakaina aikoina. Yhteisöä ja yhteiskuntaa rakentava itseohjautuminen edellyttää tulevaisuussuuntautuneisuutta ja ympäristötietoisuutta, sosiaalisen dynamiikan sekä omien että muiden sosiaalisten roolien ymmärrystä. Autonomiaan tarvitaan lujaa itsemäärittymistä ja kykyä “kääntää” tarpeet ja odotukset halutuksi toiminnaksi (valinta, päätös ja toiminta).

Autonomisen toimintakyvyn kompetenssikimppu jakautuu kolmeen osaan: kykyyn toimia johdonmukaisesti kokonaiskuvan mukaan, kykyyn suunnitella ja toteuttaa omaa elämänsuunnitelmaa ja henkilökohtaisia projekteja, sekä kykyyn puolustaa omia valintoja, oikeuksia, etuja, rajoja ja tarpeita. Kattavasti piirretty “maailmankartta” (isokuva) auttaa ymmärtämään, miten maailma toimii ja tekemään oman elämän valintoja sekä puolustamaan itselle tärkeitä asemia, arvoja ja oikeuksia. Autonomia rakentuu joskus kipeissäkin identiteettiprosesseissa, joita kasvatuksen ja koulutuksen tulisi kyetä tukemaan.

Maailma pitää ymmärtää

Monella tavalla kriittinen avainkompetenssi edellyttää yksilöltä oman toiminnan ja valintojen laajan kontekstin systeemistä ymmärrystä eli ehyttä kuvaa siitä, minkälainen maailma on ja miten se toimii. Siinä kuvassa on staattisia (muuttumattomia) ja dynaamisia (muuttuvia) osia. Nykykoulu on keskittynyt ensimmäiseen eli muuttumattoman maailman objektiiviseen kuvaamiseen. Uusi koulu joutuu ottamaan kantaa myös toiseen eli siihen, miten maailma milloinkin toimii. Siihen ymmärrykseen ei ole objektiivista tietä, vaan näkemykset on synnytettävä keskustellen yhdessä toisten kanssa.

Kokonaiskuva auttaa ottamaan toimivan ja tarvittaessa toiminnallisen suhteen siihen, miten suhtautua yhteiskunnan normeihin ja instituutioihin sekä siihen, miten menneisyyden tapahtumat selitetään. Kokonaiskuva ohjaa sijoittamaan myös omat teot ja päätökset isoon kontekstiin ja nykyhetkeä pitempään aikaperspektiiviin. Amerikkalaisessa osaamiskuvauksessa keskitytään ohuempiin osataitoihin, joita kuvataan elämän- ja urataitojen nipussa, johon kuuluvat joustavuus ja mukautuvuus, itseohjautuminen ja aloitteellisuus, sosiaalinen taitavuus sekä kyvyt olla tuottava ja aikaansaapa. Ehkä lähimmäs kokonaisnäkemyksellisyytttä tulee alakohta, jossa nimetään tulevaisuudessa tarvittaviksi osaamisiksi johtajuus ja vastuullisuus. Ne edellyttävät henkilökohtaista ja omaa organisaatiota laajempaa yhteisen hyvän ymmärtämistä ja huomioonottamista.

Isokuva edellyttää siis ideaa siitä, miten systeemi toimii. Opetussuunnitelmakielellä ilmaistuna pitää osata “lukea” rakenteita, kulttuuria, riippuvuuksia, käytäntöjä, formaalisia ja informaalisia sääntöjä, odotuksia, rooleja, tapoja ja protokolleja sekä niiden merkityksiä. Kyky johtaa elämän ja valintojen johdonmukaistumiseen, kun kontekstin, syys- ja seuraussuhteiden sekä lähi- ja kaukotulevaisuuden lukutaito paranee. Kokonaiskuva auttaa priorisoimaan asioita ja ilmiöitä sekä erottamaan toisistaan tarkoitukset (tehtävä, tavoite) ja käytännöt (normit, tavat, menettelyt).

Tulevaa valloitetaan suunnitelmilla

Suunnittelukompetenssi soveltaa projektinhallinnan taitoja yksilöllisen toiminnan suunnitteluun ja hallintaan. Se edellyttää ihmiseltä kykyä nähdä elämä tavoitteellisena ja suunniteltavana tarinana, jota ohjaavat itse annetut tarkoitukset ja merkitykset, jotka luovat järjestystä ja hallintaa muuttuvassa ympäristössä, joka nykyisellään muutoin usein fragmentoituu ja aiheuttaa epäjärjestystä elämään.

Kompetenssi on viritetty realistiseen tulevaisuuden tekemiseen tavoilla, joista on jo muilta saatavaa kokemustietoa. Hyvä suunnitelma kuvaa aikataulun, panokset ja osatehtävät, joiden kautta projekti on toteutettavissa kuten myös sen, missä järjestyksessä osatehtävät kannattaa suorittaa.

Kompetentin ihmisen pitää osata määritellä “projekti” ja asettaa tavoite, tunnistaa ja arvioida sekä omat että ulkopuoliset resurssit (aika, raha), sekä priorisoida ja osittaa tavoitteet ja resurssit niin, että useat tavoitteet voivat toteutua. Projektinhallinnan maailmasta on johdettavissa myös reflektiiviset suunnittelutaidot kuten sinnikkyys seurata ja ohjata suunnitelman toteutumista sekä ottaa oppia kustakin projektikokemuksesta.

“Asenne” ratkaisee

Asennekompetenssin ala on laaja ulottuen eettisestä oikeudentunnosta arkipäivän jämäkkyyteen omien asioiden hoitamisessa. Vaikka monet oikeudet on nykyään suojattu lainsäädännöllä tai sopimuksilla, on tärkeää, että ihmiset tunnistavat ja arvioivat omia ja muiden oikeuksia ja puolustavat niitä aktiivisesti. Oikeudentunto ja etiikka muuttuvat ajassa kuten muutkin elämänlaadut. Osaamiselle on hankala antaa yhtä otsikkonimeä. Asenne valikoitui tähän nuorisokielestä. Pitää olla “asennetta”, jotta kykenee pitämään omia ja muiden puolia.

Osaamisessa on toisaalta kyse eräänlaisesta itsepuolustuskyvystä pitää huolta itsestään ja omasta kestävästä kehityksestään. Toisaalta se kuvaa kansalaisen (demokraattinen osallistuminen) ja yhteisön jäsenen aktiivioikeuksia, joiden kautta organisatiot ja yhteiskunnat uusintavat ja uudistavat potentiaaliaan. Kompetenssi viittaa kykyyn ymmärtää ja hyväksyä omat intressit, tuntea kirjoitetut säännöt ja periaatteet, joiden mukaan tulee toimia, tuottaa argumentit, jotka tekevät omat tarpeet ja oikeudet tunnistettaviksi ja hyväksyttäviksi, ja ehdottaa tarvittavia järjestelyjä tai vaihtoehtoisia ratkaisuja ristiriitoja kohdatessa.

Avainkompetenssit avaavat ja suuntaavat oppimista

Kukin kompetenssi muodostuu tietojen, taitojen ja asenteiden kimpuista, joita Timot Suutari ja Lakso nimittävät psykososiaalisiksi resursseiksi. Niitä tarvitaan sopeuduttaessa monimutkaiseen ja muuttuvaan ympäristöön. Perimmiltään on kyse ihmisen älykkäästä ja viisaasta toiminnasta osana toimintaympäristöään. Sellaisena sitä ei voi enää rajata vain yksilön aivoihin, vaan myös enenevässä määrin vuorovaikutustapahtumaan yksilön fyysisen ja sosiaalisen ympäristön kanssa. Asiantuntijuus tulee silloin kuvata yhtä lailla yhteisön ja verkoston kuin yksilön ominaisuutena. Tulevaisuuden kompetensseihin tämä kehitys tarttuu lisääntyvänä yhdessätuottamisena ja jakamisena.

Kompetensseissa on oppimisen ja erityisesti opetuksen kannalta ongelmansa. Yksi niistä on arviointi. Miten arvioida objektiivisesti vaikkapa sitä, kuinka hyvä kokonaiskuva maailmasta ja siitä, miten se toimii, kullakin on? Tai sitä, kuinka itseohjautuva opiskelija on?

Näihin kysymyksiin vastaan vastakysymyksellä. Tarvitseeko edes? Eikö olennaista ole, että oppija tunnistaa kompetenssit ja oppii kehittämään niitä. Kompetenssien arviointi ei automaattisesti merkitse muiden arviointien hylkäämistä. Entä jos opiskelija arvioi opintojen alussa asteikolla 0-9 oman lähtötilanteensa kunkin kompetenssin suhteen ja määrittää sen jälkeen tavoitetasonsa, johon pyrkii opintojen aikana? Näin suunnitellaan tapahtuvaksi “pelilukiossa”, jossa tavoitteiden asettaminen ja yhteinen sekä itsearviointi kuuluvat arjen pedagogiikkaan.

Kerran mielessä muotoiltu ja ääneen lausuttu tavoite vaikuttaa aina jollain tavalla, vaikkei mitään muuta tapahtuisikaan. Vaikutus moninkertaistuu, jos asiaan palataan pitkin oppimisprosessia. Siihen ei tarvita muuta kuin luontevia ja mahdollisimman autenttisia oppimistapahtumia ja aimo annos reflektiota niiden perään.

OECD:n KOMPETENSSIARVIOINTI

LÄHTÖ

TAVOITE

LOPPU

I

TYÖKALUJEN VUOROVAIKUTTEINEN KÄYTTÖ

I A

Kyky vuorovaikutuksessa käyttää kieltä, symboleita ja tekstiä.

5

7

I B

Kyky ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa käyttää informaatiota ja tietoa

3

8

I C

Kyky käyttää teknologiaa

7

8

II

VUOROVAIKUTUS HETEROGEENISISSÄ RYHMISSÄ

II A

Kyky olla hyvissä suhteissa toisiin

4

6

II B

Kyky tehdä yhteistyötä.

5

8

III C

Kyky hoitaa ja ratkaista ristiriitoja.

2

5

III

AUTONOMINEN TOIMINTA

III A

Kyky muodostaa asioista kokonaiskuva ja toimia sen mukaan.

5

7

III B

Kyky suunnitella ja toteuttaa elämänsuunnitelmaa ja henkilökohtaisia projekteja.

3

7

III C

Kyky puolustaa omia oikeuksia, valintoja, päätöksiä ja pyrkimyksiä.

6

7

Taulukko 1: Kompetenssiarvioinnin (itse)arviointimalli (Ks. Jukka Tikkanen ja Bändilinja)

Arviointiesimerkissä edistyminen todetaan ns. ratkaisukeskeisen mallin mukaan. Opintojakson alussa arvioidaan lähtötilanne ja asetetaan tavoitteet. Koulutuksen tai oppimisjakson jälkeen reflektoidaan mitä saavutettiin yksin, yhdessä ja/tai vertaisarvioin. Pitkän koulutuksen aikana kannattaa tehdä myös väliarvioita. Esimerkkiarviointi on suunnitelma-aihio opintolinjalta, jonka opetusohjelma koostuu pelkästään peleistä ja pelipedagogiikasta. Se ei estä kytkemästä mukaan suoritusmahdollisuuksia myös tutkintotavoitteisiin lukio- tai ammattikursseihin. Sellaisesta arvioinnista on Nettilukiossa (http://www.nettilukio.fi) yli 15 vuoden myönteinen kokemus. Aidoin oppiminen syntyy vahtimatta. Nettilukion ensimmäinen ja viimeinen tenttitapahtuma ovat ylioppilaskirjoitukset. Siihen asti kaikki suoritukset tapahtuvat muin kuin perinteisin tenttinäytöin.

KIRJALLISUUS

  • 21st Century Learning http://www.p21.org/overview/skills-framework .
  • Aaltonen, M. & Wilenius, M. 2002. Osaamisen ennakointi. Pidemmälle tulevaisuuteen, syvemmälle osaamiseen. Edita, Helsinki.
  • Ananiadou, Katerina & Claro, Magdalena (2009)  21st century skills and competences for New Millennium Learners in OECD countries. Internetissä www.oecd.org/edu/nml .
  • Antikainen, A. (1996) Oppiminen ja elämänhistoria. Aikuiskasvatuksen 37. vuosikirja. Kansanvalistusseura. Helsinki.
  • Bar­dy Marjatta (2014) Kestävästä sivistyksestä pitää keskustella. HS 17.2.2014.
  • Barenco, A, Ekert, A, Sanpera, A. & Machiavello, C. (1996) Un saut d’echelle pour les calculateurs. La Recherche. Saatavilla Internetissä: http://www.qubit.org/intros/comp/comp.html.
  • Barnstorming with Lewis Perelman. By Educom Review Staff. Sequence: Volume 32, Number 2.Release Date: March/April 1997. Saatavilla Internetissä http://www.educause.edu/pub/er/review/reviewArticles/32218.html.
  • Ball, S.J. 2004. Suorituskeskeisyys ja yksityistäminen jälkihyvinvointivaltion koulutuspolitiikassa. Kasvatus 35 (1).
  • Benner 1991
  • Bocconi, Stefania. ”Editorial: Future Evolution of Learning, Education and Training.” Future Learning 2.1 (2014): 1-2. Print.
  • Castells. M. (1996) The Rise of Network Society. Blackwell Publishers. Malden, Massachusetts.
  • Castells. M. (1997) End of Millennium. Blackwell Publishers. Malden, Massachusetts.
  • Castells. M. (1998) The Power of Identity. Blackwell Publishers. Malden, Massachusetts.
  • Castells. M. (2001) The Internet Galaxy. Oxford University Press. Oxford.
  • Charan, R. 1998. Managing Through The Chaos. Fortune November 23, 1998.
  • Common Core http://www.corestandards.org/
  • Davies J. – Merchant G. (2009) Web 2.0 for schools: learning and social participation. New York: Peter Lang.
  • Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan TUVJ 6/2013 Suomen sata uutta mahdollisuutta: radikaalit teknologiset ratkaisut
  • Ermi, L., Mäyrä, F. & Heliö, S. (2005) Mediakasvu ja pelaamisen hallinta. Kirjassa Lahikainen, A-R., Hietala, P., Inkinen, T., Kangassalo, M., Kivimäki R. & Mäyrä F. Lapsuus mediamaailmassa. Näkökulmia lasten tietoyhteiskuntaan. Gaudeamus, Helsinki, 2005, ss. 129-144.
  • Etzioni, A. (1997) The New Golden Rule. Community and Morality in a Democratic Society. Basic Books. New York.
  • EU:n elinikäisen oppimisen avaintaidot http://europa.eu/legislation_summaries/education_training_youth/lifelong_learning/c11090_fi.htm .
  • Euroopan komission Eurooppa 2020 -strategia. Internetissä http://ec.europa.eu/europe2020/index_fi.htm
  • Finger, M. & Asún, J. M. (2001) Adult Education at the Crossroads. Learning our way out. Zed Books. London.
  • Frey, C. B., & Osborne, M. A. (2013). The Future of Employment: How Susceptible are Jobs to Computerisation? OMS Working Papers, September 18. Internetissä http://www.futuretech.ox.ac.uk/sites/futuretech.ox.ac.uk/files/The_Future_of_Employment_OMS_Working_Paper_0.pdf .
  • Fromm. E. (1979) To Have or To Be. Abacus. London.
  • The Future of Work 2014: Jobs and skills in 2030. UKCES: UK Commission for Employmnet and Skills. Evidence Report 84. February 2014. Internet http://www.ukces.org.uk/thefutureofwork .
  • Haasio A. & Haasio M. (2008) Pulpetit virtuaalivirrassa. Helsinki: BTJ Finland.
  • Hakkarainen, Hytönen, Makkonen ja Lehtinen (2013) Kollektiivista mallia voidaan soveltaa kasvatustieteiden tohtorikoulutuksessa. Aikusikasvatus 4/2013.
  • The Handbook of Blended Learning: Global Perspectives, Local Designs. Curtis J. Bonk (ed.) and Charles R. Graham (ed.), Jay Cross (Foreword), Micheal G. Moore Foreword) ISBN: 978-0-7879-7758-0 Publisher: John Wiley & Sons, Inc. Pfeiffer Pages: 624 March 2006.
  • Harva, U. (1960) Kansansivistäjän tehtävä. Vapaan sivistystyön VIII vuosikirja. Kvs. Helsinki.
  • Heinonen, S. 2005. Tulevaisuuden työelämän osaamistarpeet ja toimintaympäristöä muokkaavat paradoksit. Tulevaisuuden tutkimuksen seura. Futura 4/2005.
  • Illich, I. (1973) Deschooling Society. Penguin. Harmondsworth. Saatavilla Internetissä http://philosophy.la.psu.edu/illich/deschool/intro.html . Ensipainos julkaistiin jo vuonna 1971. Illichin ja joidenkin muidenkin dekonstruktionististen koulutusuudistajien ajatuksista lisää internetissä http://www.metodix.com/fi/sisallys/ajankohtaista_avoin/dekonstruktio .
  • Illich, I. (1975) Tools for Conviviality. Fontana. London. Saatavilla Internetissä http://philosophy.la.psu.edu/illich/tools/intro.html .
  • Illich, I. (1975) Medical Nemesis: The expropriation of health. Marian Boyars. London. Illich I. et al (1977) Disabling Professions. Marion Boyars. London.
  • Inglehart, R. (1999)Trust, well-being and democracy. In Democracy and Trust. Ed.Mark Warren. New York and Cambridge. Cambridge Univ. Press. 88-120. Internetissä http://wvs.isr.umich.edu/papers/trust.shtml .
  • Jarva, V. (1998) Kolmas sektori – pelastus vai ansa? Futura 2/1998. 4-14.
  • Jarvis, P. 2005. Infinite Dreams, Infinite Growth, Infinite Learning. The Challenges of globalisation ina finiteworld. Lifelong Learning in Europe. LLine. 3/2005.
  • Johnson, S.M. 2005. The Prospects for Teaching as a Profession. In The social Organization of Schooling. Ed. by Larry V. Hedges & Barbara Schneider. Sage. NY.
  • Järvilehto, Timo (2013) Oppiminen ja sivistys. Uuden Suomen puheenvuoro http://tjarvile.puheenvuoro.uusisuomi.fi/156305-oppiminen-ja-sivistys .
  • Kaivo-oja, Kuusi, Koski (1997) Sivistyksen tulevaisuusbarometri 1997. Tietoyhteiskunta ja elinikäine oppiminen tulevaisuuden haasteina. OPM. Tulevaisuuden tutkimuskeskus. Yliopistopaino. Helsinki.
  • Kiilakoski, Tomi & Oravakangas, Aini (2010) Koulutus tuotantokoneistona? Tulostavoitteinen koulutuspolitiikka kriittisen teorian valossa. Niin & Näin 2010. Internetissä http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?page_id=249 .
  • Kivelä, Ari (2006) Kasvatus- ja sivistysteoria I. Oulun yliopisto syksy 2006. Internetissä http://cc.oulu.fi/~epikkara/kivela/kivela_periaatteet.htm.
  • Knowledge Management How-to: Internal Simplicity, External Complexity and Teams (2003). AScribe – The Public Interest Newswire / 510-653-9400 www.ascribe.org , Internetissä http://www.ascribe.org/cgi-bin/spew4th.pl?ascribeid=20030107.072258&time=10%2026%20PST&year=2003&public=1 .
  • Kortteinen, M. & H. Tuomikoski 1998. Työtön. Tutkimus pitkäaikaistyöttömien selviytymisestä. Hanki ja jää. Tammi, Helsinki.
  • Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma – löytyykö huono-osaisuuden syy koulusta vai oppilaasta? 2007. Saija Alatupa (toim.), Krister Karppinen, Liisa Keltikangas-Järvinen, Hannele Savioja. Sitran raportteja 75. Sitra. Helsinki.
  • Koulunkäynnin keskeyttämisen vähentäminen: Eurooppa 2020 -strategiaa. Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle. Bryssel 31.1.201. KOM(2011) 18. EU.
  • Kumpulainen K. et al. (2009) Oppimisen Sillat. Kohti osallistavia oppimisympäristöjä. Internetissä http://hdl.handle.net/10138/15628 .
  • Kuronen Ilpo. 2011. ”Mun kompassin neula vaan pyörii” Keskeyttämiskokemuksia ammatillisesta koulutuksesta. Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos. Tutkimusselosteita 41, 89 s. ISBN 978-951-39-4226-7 (nid.), ISBN 978-951-39-4227-4 (pdf).
  • Lampinen, Osmo. 2003. Suomen koulutusjärjestelmän kehitys. Gaudeamus. ISBN10: 9516627234. ISBN13: 9789516627239.
  • Lehtisalo, L. 2002. Tieto, oppiminen, sivistys. Avauksia ihmisen vuosisataan. WSOY, Helsinki.
  • Linturi, H. 2008. Matkalla sivistysyhteiskuntaan. Opetusministeriön sivistysbarometri 1997–2007. Väliraportti 2007. Verkossa http://www.scribd.com/doc/32806023/OPM-sivistysbarometri-1997-2017 . Metodix.
  • Linturi, Risto (2006) Luovuus ja radikaalit innovaatiot. Stadia Forum 2006: Uudistuva liiketoiminta ja innovaatiot. Stadia 6.4.2006.
  • Linturi, Risto (2012a) ICT -ala murroksessa – menneestä tulevaan: liiketoiminta-alueet ja teknologiat 2020-luvulle mentäessä. Saimaa Summit ICT 5.7.2012, Savonlinnasali. Savonlinna.
  • Linturi, Risto (2012b) Digitaalinen Helsinki; seuraavat viisitoista vuotta. Helsinki 30.8.2012.
  • Linturi, Risto (2014) Facebook-keskustelu https://www.facebook.com/kari.a.hintikka/posts/10152435883046667?comment_id=10152437136556667&offset=0&total_comments=26 .
  • Lundt, J.C. (2004) Learning for Ourselves. A New Paradigm for Education. The Futurist November-December. World Future Society.
  • Luukkanen, O. 2000a. Opettaja vuonna 2010. Opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen ennakointihankkeen (OPEPRO) selvitys 15. Loppuraportti. Opetushallitus, Hakapaino, Helsinki.
  • Mannermaa, M. 2004. Heikoista signaaleista vahva tulevaisuus. WSOY, Helsinki.
  • Mäyrä, F. (2005) Pelien ja elämysten tietoyhteiskunta? Tietoyhteiskuntakäsitteen arkipäivästä. Kir-jassa A. Kasvio, T. Inkinen, H. Liikala (toim.) Tietoyhteiskunta. Myytit ja todellisuus. Tampereen yliopistopaino, Tampere, ss. 327-346.
  • Möllenhauer
  • Nelson K. (2008) Teaching in the digital age: using the Internet ti increase student engagement and understanding. Thousand oaks, CA: Corwin Press.
  • Niemelä, S. (2003) Kansansivistyksen pedagogiikan synty. Julkaisematon moniste. Esitetty vapaan sivistystyön tutkijaseminaarissa Ellivuoressa 1.-2.9.2003.
  • Niemelä, S. (2003) Education for Social Capital. In Lifelong Learning in Europe. 1/2003, 37-42. KVS.
  • Niskakangas, Tuomas (2014) Valmiutta yliopistoon mitataan väärin USA:ssa. HS. 26.3.2014.
  • Niskakangas, Tuomas (2014) Maailman parhaat koulut löytyvät Amerikasta. HS 13.7.2014.
  • Organizational Dynamics 1998. Special Edition: Teaching Smart Companies to Learn: Organizational Learning Revisited. Organizational Dynamics Autumn 1998.
  • Paaso, Aila (2009) Ammatillisten opettajien osaamisen tulevaisuus. OPH.
  • Pajarinen, Mika & Rouvinen, Petri (13.1.2014). “Computerization Threatens One Third of Finnish Employment”. ETLA Brief No 22. http://pub.etla.fi/ETLA-Muistio-Brief-22.pdf .
  • Perelman, L. (1993) Schools Out: Hyperlearning, the New Technology, and the End of Education. Avon Books.
  • Peters R. 1965, Education as Initation, Teoksessa Philosophical Analysis and Education, Rutledge, London
  • Petäjäniemi T. & Pokki S. (2010) Selvitys päivähoidon ja varhaiskasvatuksen asemasta valtionhallinnossa. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Opetusministeriö. Internetissä http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=39502&name=DLFE-11013.pdf
  • PISA 2012 Results in Focis. What 15-year-olds know and what they can do with what they know. Programme for Internationla Student Assessment. Verkossa http://www.oecd.org/pisa/keyfindings/pisa-2012-results-overview.pdf.
  • Pohl, C. 2005. Transdisciplinary collaboration in environmental research. Futures. Vol. 37 Number 10 December 2005.
  • Polanyi K. (2009) Suuri murros. Vastapaino.
  • Predd, J.B.; Kulkarni, S.R.; Poor, H.V. 2009. A Collaborative Training Algorithm for Distributed Learning. In Information Theory, IEEE. April 2009. Issue 4.
  • Putnam, R.D. (1993) Making Democracy Work. Civic Traditions in Modern Italy. Princeton University Press.
  • Putnam, R.D. (2000) Bowling alone, the Collapse and Revival of American Community.Simon & Schuster.
  • Putnam, R.D. eds. 2002. Democracies in Flux: The Evolution of Social Capital in Contemporary Society. U Press. Oxford.Putnam, R. 1995. Bowling Alone: America’s Declining Social Capital.
  • Journal of Democracy 6.1 (1995) 65-78.
  • Repo-Kaarento, S. 2004. Yhteisöllistä ja yhteistoiminnallista oppimista yliopistoon – käsitteiden tarkastelua ja sovellusten kehittelyä. Kasvatus 35 (5)
  • Rubin, A. & Linturi, H. (2004) Muutoksen tuulissa. Pienten lukioiden tulevaisuudenkuvat. TUTU-julkaisuja 3/2004. Tulevaisuuden tutkimuskeskus. Turun kauppakorkeakoulu. Turku.
  • Rubin, A 2006. Muuttuva korkeakoulu. Turun kauppakorkeakoulun opettajien tulevaisuudenkuvat. Julkaisemista odottava tutkimusraportti.
  • Räihä, Pekka (2014) Lukio suurremontin tarpeessa – kertaamisesta ja kontrollista oivaltamiseen ja omaksumiseen. Yle Etelä-Savo 27.2.2014. Verkossa http://yle.fi/uutiset/professori_pekka_raiha_lukio_suurremontin_tarpeessa__kertaamisesta_ja_kontrollista_oivaltamiseen_ja_omaksumiseen/7110684 .
  • Senge P. et alii 1990. The Fifth Discipline. The Art & Practise of the Learning Organization. Currency Doubleday. New York.
  • Senge P. et alii 1994. The Fifth Discipline Fieldbook. Currency Doubleday. New York.Stone, L. (1994) Modern to Postmodern – Social Construction, Dissonance and Education, Vol. 13 No.1 1993/94.
  • Siljander P. (1982) N.F.S. Grundtvigin sivistysidea ja kansanopiston kasvatustavoitteet. Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimuksia 12/1982. Oulu.
  • Suomen virallinen tilasto (SVT): Koulutukseen hakeutuminen [verkkojulkaisu]. ISSN=1799-4500. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 16.8.2011]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/khak/index.html.
  • Suoranta, J. & Ylä-Kotola, M. (2000) Mediakasvatus simulaatiokulttuurissa. Wsoy. Vantaa.
  • Syrjäytymisen ehkäiseminen edellyttää koulutustakuuta 2. asteen loppuun saakka. OAJ Tiedote 15.1.2011. Internetissä http://www.oaj.fi/portal/page?_pageid=515,4925988&_dad=portal&_schema=PORTAL&_calledfrom=2
  • Takala, Mikko. 1992. ”Kouluallergia”: yksilön ja yhteiskunnan ongelma. Nide 335 / Acta Universitatis Tamperensis. Series A. Tampereen yliopisto. ISBN 9514431057, 9789514431050
  • TAT (2002) Opettajien mielipiteitä koulujärjestelmästä. Taloudellinen tiedotustoimisto. Internetissä http://www.tat.fi .
  • Tetenbaum, T. (1998) Shifting Paradigms: From Newton to Chaos. Organizational Dynamics Spring 1998.
  • Turoff, M. & Hiltz, S.R. (1996) Computer-Based Delphi Processes. Jessica Kingsley Publishers. London. Teoksessa M. Adler & E. Ziglio (toim.) Gazing into the Oracle. The Delphi Method and its Application to Social Policy and Public Health, 56-85.
  • Tynjälä, P. 2004. Asiantuntijuus ja työkulttuurit opettajan ammatissa. Kasvatus 35 (2).
  • Uljens, Michael (2006) J.V. Snellmanin ratkaisematon paradoksi. Esitelmä seminaarissa ”Opettajat – kansakunnan voimana”, J.V. Snellman 200-vuotta. Villenpäivät 6.4.2006, Helsingin yliopisto, Yliopistomuseo Arppeanum. Verkossa http://www.vasa.abo.fi/users/muljens/pdf/J_V__Snellmanin_ratkaisematon_paradoksi.pdf. Muokattu versio: Uljens, M. (2007). J. V. Snellman ja pedagogisen paradoksin ratkaisu. Kasvatus 38 (1), 7-16.
  • Vasama, Tanja (2014) Brittikoulu etenee pikavauhtia http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1395550773570?jako=bd1c83ce306d965b6d52ddc1c0edc718. HS 24.3.2014
  • Vo­la­nen Matti Vesa (2014) Tavoitteeksi metodinen sivistys. HS 18.2.2014.
  • Vä­li­jär­vi Jouni (2014) Lukiossa voidaan yhdistää valinnaisuus ja laaja-alaisuus. HS 16.2.2014
  • Willman, A. 2000. Opettajan jaksaminen puntarissa: Opettajuuden rajoja etsimässä. Julkaisussa Harra, K. (toim.) Opettajan professiosta. Artikkelisarja. Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen opetussäätiö OKKA vuosikirja no. 1, Helsinki, ss.107-116.
  • Yliopistojen imagotutkimus 2005. Internetissä http://intranet/Tiedotteet/5536_TUKKK_RAPORTTI_2005.pdf .
  • Ananiadou, Katerina & Claro, Magdalena (2009)  21st century skills and competences for New Millennium Learners in OECD countries. Internetissä www.oecd.org/edu/nml .
  • Paaso, Aila (2009) Ammatillisten opettajien osaamisen tulevaisuus. OPH.
  • Haasio A. & Haasio M. (2008) Pulpetit virtuaalivirrassa. Helsinki: BTJ Finland.
  • Linturi, H. 2008. Matkalla sivistysyhteiskuntaan. Opetusministeriön sivistysbarometri 1997–2007. Väliraportti 2007. Metodix.
  • Predd, J.B.; Kulkarni, S.R.; Poor, H.V. 2009. A Collaborative Training Algorithm for Distributed Learning. In Information Theory, IEEE. April 2009. Issue 4.
  • The Handbook of Blended Learning: Global Perspectives, Local Designs. Curtis J. Bonk (ed.) and Charles R. Graham (ed.), Jay Cross (Foreword), Micheal G. Moore Foreword) ISBN: 978-0-7879-7758-0 Publisher: John Wiley & Sons, Inc. Pfeiffer Pages: 624 March 2006.
  • Euroopan komission Eurooppa 2020 -strategia. Internetissä http://ec.europa.eu/europe2020/index_fi.htm
  • Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma – löytyykö huono-osaisuuden syy koulusta vai oppilaasta? 2007. Saija Alatupa (toim.), Krister Karppinen, Liisa Keltikangas-Järvinen, Hannele Savioja. Sitran raportteja 75. Sitra. Helsinki.
  • Koulunkäynnin keskeyttämisen vähentäminen: Eurooppa 2020 -strategiaa. Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle. Bryssel 31.1.201. KOM(2011) 18. EU.
  • Kuronen Ilpo. 2011. ”Mun kompassin neula vaan pyörii” Keskeyttämiskokemuksia ammatillisesta koulutuksesta. Jyväskylän yliopisto. Koulutuksen tutkimuslaitos. Tutkimusselosteita 41, 89 s. ISBN 978-951-39-4226-7 (nid.), ISBN 978-951-39-4227-4 (pdf).
  • Lampinen, Osmo. 2003. Suomen koulutusjärjestelmän kehitys. Gaudeamus. ISBN10: 9516627234. ISBN13: 9789516627239.
  • Nettilukio http://www.nettilukio.fi
  • Suomen virallinen tilasto (SVT): Koulutukseen hakeutuminen [verkkojulkaisu]. ISSN=1799-4500. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 16.8.2011]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/khak/index.html.
  • Syrjäytymisen ehkäiseminen edellyttää koulutustakuuta 2. asteen loppuun saakka. OAJ Tiedote 15.1.2011. Internetissä http://www.oaj.fi/portal/page?_pageid=515,4925988&_dad=portal&_schema=PORTAL&_calledfrom=2
  • Takala, Mikko. 1992. ”Kouluallergia”: yksilön ja yhteiskunnan ongelma
  • Nide 335 / Acta Universitatis Tamperensis. Series A. Tampereen yliopisto. ISBN 9514431057, 9789514431050
  • Davies J. – Merchant G. (2009) Web 2.0 for schools: learning and social participation. New York: Peter Lang.
  • Ermi, L., Mäyrä, F. & Heliö, S. (2005) Mediakasvu ja pelaamisen hallinta. Kirjassa Lahikainen, A-R., Hietala, P., Inkinen, T., Kangassalo, M., Kivimäki R. & Mäyrä F. Lapsuus mediamaailmassa. Näkökulmia lasten tietoyhteiskuntaan. Gaudeamus, Helsinki, 2005, ss. 129-144.
  • Kumpulainen K. et al. (2009) Oppimisen Sillat. Kohti osallistavia oppimisympäristöjä. Internetissä http://hdl.handle.net/10138/15628 .
  • Mäyrä, F. (2005) Pelien ja elämysten tietoyhteiskunta? Tietoyhteiskuntakäsitteen arkipäivästä. Kir-jassa A. Kasvio, T. Inkinen, H. Liikala (toim.) Tietoyhteiskunta. Myytit ja todellisuus. Tampereen yliopistopaino, Tampere, ss. 327-346.
  • Nelson K. (2008) Teaching in the digital age: using the Internet ti increase student engagement and understanding. Thousand oaks, CA: Corwin Press.
  • Polanyi K. (2009) Suuri murros. Vastapaino.
  • Castells. M. (1996) The Rise of Network Society. Blackwell Publishers. Malden, Massachusetts.
  • Castells. M. (1997) End of Millennium. Blackwell Publishers. Malden, Massachusetts.
  • Castells. M. (1998) The Power of Identity. Blackwell Publishers. Malden, Massachusetts.
  • Castells. M. (2001) The Internet Galaxy. Oxford University Press. Oxford.
  • Petäjäniemi T. & Pokki S. (2010) Selvitys päivähoidon ja varhaiskasvatuksen asemasta valtionhallinnossa. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Opetusministeriö. Internetissä http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=39502&name=DLFE-11013.pdf

Viitteet

  1. Elo ja Savolainen ottavat sivistyksen mittapuuksi avoimen ja demokraattisen yhteiskunnan, jolloin sen kaikkien jäsenten sivistyspyrkimyksiä (kykyjen ja taitojen monipuolista kehittymistä) olisi pyrittävä tukemaan. Sivistystavoitteena voi ajatella olevan eräänlaisen aristotelisen fronesiksen (käytännöllinen viisaus), kyvyn keskustella ja hahmottaa hyvän elämän ehtoja ja käytäntöä. Sivistyksen tuloksena on yhteiskunta jossa tiedolliset, moraaliset ja esteettiset arvot ovat harmoniassa keskenään ja tasapainossa aineellisempien arvojemme kanssa.
  2. Rubin, A. & Linturi, H. (2004) Muutoksen tuulissa. Pienten lukioiden tulevaisuudenkuvat. TUTU-julkaisuja 3/2004. Tulevaisuuden tutkimuskeskus. Turun kauppakorkeakoulu. Turku.
  3. EU:n elinikäisen oppimisen avaintaidot http://europa.eu/legislation_summaries/education_training_youth/lifelong_learning/c11090_fi.htm
  4. Opetusministeriön sivistysbarometri 1997-2017, http://www.scribd.com/doc/32806023/OPM-sivistysbarometri-1997-2017 .
  5. 21st Century Learning http://www.p21.org/overview/skills-framework .
  6. “Resilient, independent learners who have flexible skills and competencies, work well in teams and can lead themselves and others to perform up to and beyond their potential.” Independent Thinking http://www.independentthinking.co.uk/Cool+Stuff/Articles/164.aspx .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>