teesitilat

Oppiminen ja opetus mukautuu oppijaan, mutta miten käy opettajan ja koulun?

Hannu Linturi, Oppimisen tulevaisuus 2030 -barometri 15.8.2010

Opetushallituksen kutsuma 77 asiantuntijan raati todentaa peruskoulun tuntijaon ongelmat, mutta olettaa myös, että pulmat on ratkaistu vuoteen 2030 mennessä. Oppiaineet eivät kokonaan häviä, mutta kasvava osa kouluajasta käytetään ainerajat ylittävään teema- ja ilmiöopiskeluun. Yhdessäoppiminen kehittyy, mutta yhtä väkevästi lisääntyy yksilöllinen oppiminen. Lähes yksimielinen raati on siitä, että verkko ja sosiaalinen media tulevat mullistamaan opetuksen. Oppilaiden taipumuksia ja lahjakkuuksia tukevat oppimisreitit moninaistuvat. Merkittävin ratkaistava kysymys onkin, miten poluttaa uudet oppimisen väylät niin, ettei menetetä koulutuksen tasa-arvoa ja sitä kautta syntyvää yhteiskunnan luottamuspohjaa. Siihen tarvitaan uudistuvaa opettajuutta.

Oppimisen ja yleissivistävän koulutuksen tulevaisuutta pohtivan barometrin lähtöpiste on määritelty. Kaksi asiantuntijapaneelia on ottanut kantaa 36 tulevaisuusteesiin, joiden pohjalta hahmotellaan mahdollisia, todennäköisiä ja toivottavia tulevaisuuksia vuoteen 2030. Siihen mennessä nyt uudistettavana olevan perusopetuksen vaikutukset leviävät koko yhteiskuntaan.

Oppimisen tulevaisuus -barometrista rakennetaan Opetushallitukselle laadullisen ennakoinnin työkalu, joka luotaa vuosittain asiantuntijoiden käsityksiä tulevasta kehityksestä. Näin luodun tulevaisuuskartan pohjalta signaloidaan niitä trendimuutoksia ja kehityksen epäjatkuvuuksia, jotka suoraan tai välillisesti heijastuvat tapaamme oppia, opettaa tai organisoida oppimista.

Barometrin suunnittelusta ja toteuttamisesta ovat vastanneet Otavan Opisto, Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus ja Demos Helsinki. Mittaristo rakennettiin tulevaisuudentutkimuksen piirissä kehitetyn Delfoi-tekniikan avulla. Delfoi-prosessin tarkoituksena on tuottaa tietoa siitä, mitä asiantuntijat ajattelevat tarkasteltavana olevan asian, kehityskulun tai teeman tulevaisuudesta. Barometrimittariston luomisen ohessa Delfoilla hankittiin asiantuntijatietoa Opetusministeriön tuntijakotyöryhmälle tulevaisuuden koulusta, oppimisesta ja opettamisesta.

Mittarin kalibrointi

Barometrin tiedonkeruuvaihe toteutettiin tammi-maaliskuussa 2010 kolmena kyselykierroksena. Alkuperäisiä teemoja kehitettiin jatkokierroksilla siten, että osa väitteistä eliminoitiin, kun panelistien kannanotot osoittivat niiden tulevaisuusjännitteen vähäiseksi. Poistojen vastapainoksi panelistien kommenteista ja argumenteista nostettiin äänestykseen uusia väitteitä. Koko prosessin seurauksena mittaristo lyheni 44 väitteestä 36:een. Kunkin teesin kohdalla kysyttiin sekä tapahtuman todennäköisyyttä että toivottavuutta, muutamissa myös merkittävyyttä. Kiinnostuksen ja kommentoinnin kohteena olivat tulevaisuusteesit, joista asiantuntijat olivat eri- tai monimielisiä.

Asiantuntijat ryhmiteltiin kahteen osajoukkoon, joista toinen koostettiin oppimisen, kasvatuksen ja koulutuksen asiantuntijoista (sisäpaneeli) ja toinen muun yhteiskunnan osaajista ja ymmärtäjistä (ulkopaneeli). Asiantuntijat vastasivat anonyymisti kantojaan perustellen. Jakaumatiedon ohella barometrissa tuotettiin ja tuotetaan perusteluja erilaisille mahdollisille tulevaisuuksille, jotka tärkeissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä usein kohtaavat ensi vaiheessa toisensa vastakkaisina näkemyksinä, oletuksina ja niistä juontuvina riitakysymyksinä.

Alkuperäinen mittari koostui neljästä kyselystä, joista sisäpaneeli otti kantaa tulevaa oppimista ja sitä tukevia instituutioita — kuten koulua, opettajuutta ja arviointia — koskeviin väittämiin. Ulkopaneeli pohti vuoden 2030 oppimisen ja koulun toimintaympäristöä arvojen, tavoitteiden ja yhteiskunnallisten muutosten kautta. Lopullisessa barometrissa päädyttiin kolmeen kyselyyn, joista sisäpaneeli tutkii koulumuotoisen oppimisen tulevaisuutta ja ulkopaneeli toimintaympäristön kehitystä. Yhdistetyssä osiossa molemmat paneelit ottavat kantaa oppimisen uusiin muotoihin, organisoitumiseen ja resursointiin.

Tulosten analyysivaiheessa teesit jaoteltiin kolmeen ryhmään sen mukaan, miten ne jakoivat panelisteja eri leireihin. Kiistakysymyksissä panelistien näkemykset asettuvat voimakkaasti vastakkain. Keskusteluväittämissä asiantuntijoiden vastaukset ja perustelut hajautuvat sateenkaarimaisesti ennemminkin toisiaan täydentäviksi kuin vastakkaisiksi näkökulmiksi. Ratkaisukysymyksissä tulevaisuuskäsitys on jo suhteellisen jaettu. Siinäkin ryhmässä tulevaisuus on sikäli avoin, ettei muutos ole vielä tapahtunut eikä myöskään ole tiedossa, milloin ja miten se tapahtuu.

Kehitys voi myös yllättää. Uudet toiminnan tavat eivät täytäkään odotuksia tai huomataan, että muutoksissa on menetetty jotain, jota aikaisemmin pidettiin itsestään selvänä. Ratkaisuaan odottava kysymys saattaa silloin ”tulehtua” kiistakysymykseksi, joka vaatii uuden keskustelun ja uusia alkuja. Sellaisenkin kehityksen ensioireet barometri voi nostaa esiin, mutta se paljastuu vasta barometriseurannassa.

Kiistoista keskusteluun

oulu-teesiliput

Delfoi-prosessi käynnistetään usein ajan- tai tulevankohtaisesta riita- tai kiistakysymyksestä (engl. issue = ”a matter that is in dispute between two or more”). Ihanteellinen kiistakysymys on kiinnostava, julkinen ja puolittain ratkaisematon keskustelunaihe, joka odottaa lähitulevaisuudessa ratkaisuaan. Oppimisen tulevaisuus –barometrissa kiistakysymys on tavallaan intellektuaalinen sijoitus tulevaisuuteen. Kannattavaksi sijoitukseksi se muuttuu, kun vastakohdat saadaan dialogiin keskenään. Ajattelu alkaa, kun vastakohdat paljastuvat kuvasi Platonkin kehityksen dialektiikkaa Tasavalta-dialogissaan.

Kiistakysymyksissä tulevaisuuskäsitykset ja -perustelut ovat polarisoituneita asteikon laidoille. Joissakin teeseissä kuumin kiista kohdistuu tulevan kehityksen todennäköisyyden ja haluttavuuden väliseen ristiriitaan. Kiistaväitteiden tuntomerkkejä ovat vastausten voimakas hajonta ja keskimääräistä tulevaisuusteesiä suurempi paine tuottaa kommentteja ja perusteluja.

Kauaskantoinen on kiista siitä, voiko kukaan muu kuin yksilö oppia? Joidenkin vastaajien mukaan ei voi. Toinen osa pitää sitä mahdollisena vähintäänkin systeemisen oppimisen mielessä. Ristiriitaa lisäävät erot, joita on syntynyt koulun ja työelämän organisoimisessa. Tiimioppimisen kysymys on avoin eikä vielä helposti taivu ”sivistyneeksi” keskusteluksi. Se on helppo ymmärtää, kun ajatellaan, minkälaisia muutoksia kouluun pitää tehdä, jos opettamisen ja arvioinnin kohteeksi otettaisiin yksilön lisäksi myös ryhmät ja yhteisöt. Samalla joutuu kriittiseen tarkasteluun myös tutkintojärjestelmä, joka tällä hetkellä tunnistaa vain oppivat yksilöt.

Ajankohtaisia kiistakysymyksiä ovat opettajakoulutuksen yhtenäistäminen ja opetuksen ulkoistaminen. Etenkin aine- ja luokanopettajien välillä on pitkälle tulevaisuuteen ulottuvaa jännitettä. Koululla on paneelin ilmaisemana myös ristiriitainen suhde tietoteknologiaan yleensä ja virtuaalimaailmoihin erityisesti. Inhimilliset ja kiireettömät kasvokkainsuhteet ja keinotekoiset virtuaalisuhteet asettuvat tanakasti vastakkain. Samantapainen pehmeän ja kovan yhteenotto on kyseessä, kun kiistellään oikeasta koulun aloittamisiästä. Ilmastokysymys on tullut kouluun jäädäkseen, mutta siitä ollaan eri mieltä miten.

Toimintaympäristön isot kysymykset ovat myös arvovalintoja. Johtaako monikulttuuristuminen ennen pitkää monokulttuuristumiseen maailmankieli englannin vahvistumisen kautta? Syntyykö edustuksellisen demokratian tilalle tai rinnalle uusia osallistumisen muotoja, joihin koulun pitää omilla toimillaan kansalaisia valmistaa? Kouluoppimisen kannalta niitäkin merkityksellisempi on kiista siitä, mikä on koulun tulos ja miten sitä arvioidaan? Mitataanko vuoden 2030 Pisa-kisoissa keski- vai eriarvoja?

Dialogissa näkökulmat kohtaavat

t-t-neli

Monet keskusteluaiheet kohdistuvat arvo- ja tavoitekysymyksiin. Kuinka turvataan oppimisen alueellinen tasa-arvo ja maahanmuuttajien turvallisuus? Eräänlainen keskustelujen keskustelu liittyy yhteiskunnallisen tasa-arvon ja rinnakkainelon säilyttämiseen tilanteessa, jossa keskeinen kulttuurievoluution veturi näyttää olevan ihmisten välisen erilaisuuden ja lahjakkuuden hyödyntäminen.

Kiistakysymys demokratian tulevaisuudesta on myös keskustelukysymys osallisuudesta ja osallistumisesta. Globalisoituminen ja ”kansainvaellukset” synnyttävät fundamentalismin ja eriytymisen identiteettisaarekkeita, jotka etäpesäistyvät ja verkostoituvat eri puolille maailmaa. Kehitys voi samansuuntaistua eri puolilla maapalloa ja johtaa Suomessakin uskonnollisten ja kotikoulujen lisääntymiseen.

Uusien yhteiskunnallisten kysymysten kohtaamisessa koululla voi olla merkitystä varsinkin, jos se integroituu, paitsi Euroopan unioniin systeemitasolla, myös lähiympäristöönsä uudistuneen opetusprofession vauhdittamana. Osa koulun yhteiskunnallistumista voi olla myös uusien resurssien mobilisoituminen koulun ja oppimisen hyödyksi ja hyväksi. Ratkaisematon kilpajuoksu liittyy aluekysymykseen, jossa väestömuutoksia kompensoi teknologian kehitys. Kyläkoulujen lisäksi pienet lukiot ovat tappolistalla. Mutta voisiko pienikin koulu jatkaa, jos se organisoidaan uudestaan verkon palveluja hyödyntäen? Oppimisen palveluverkoston tulevat ratkaisut eivät enää ole niinkään teknologisia kuin sosiaalisia.

Oppimisen tulevaisuuden kannalta aivan keskeinen keskustelukysymys on arviointi. Siirrytäänkö koko ikäluokan pääte- ja tulosarvioinnista kohti yksilöllistä ja prosessuaalista metataitojen arviointia? Keskustelu numeerisen arvostelun ja arvioinnin pätevyydestä on osa tätä kehityskulkua. Voiko peruskoulun kohta suorittaa antamalla näytön osaamisestaan?

Kun oppiminen nähdään elinikäisenä kykynä, taitona ja potentiaalina, huomio kiinnittyy niihin laatuihin, jotka edesauttavat omaehtoista oppimista ja autonomiaa suhteessa oppimisen tarpeisiin. Keskustelu metataidoista edustaa pyrkimystä ymmärtää ja ratkaista kysymystä tietojen, taitojen ja asenteiden oppimisesta ja opetuksesta tavalla, jossa syntyy mahdollisimman kestävää ja itseohjautuvaa (itseorganisoituvaa) oppimista. Työelämän täsmätarpeista johdettava koulutus ei enää kykene reagoimaan toimintaympäristön nopeisiin muutoksiin. Uusi yleissivistys saattaa tulla ratkaisemaan tätä ongelmaa.

Samaan keskusteltavaan ilmiövyyhteen kuuluu opetuksen instituutioiden uusintuminen ja uudistuminen. Voiko koulu muuntua kulttuurinsiirtoinstituutiosta kulttuurin kehittäjäksi? Siihen kuvaan sopisi hyvin kuva opettajasta koko yhteisön sivistysagenttina ja toiminnallisena organisaattorina. Tämä tulevaisuudenkuva jakaa mielipiteet laidasta laitaan. Se kiihottaa muutamia ja harmittaa toisia.

Jos koulun ovet avataan, kuten monet uskovat, ovella saattavat jo kolkutella eläkeläiset ja muut halukkaat vapaaehtoiset ”kouluavustajat”. Amatöörien tuominen kouluun toisi lisää resursseja, mutta saattaisi myös heikentää opetusalan asiantuntijuutta ja arvostusta. EU-yhdentyminen ehkä yhtenäistää koulun alkamisiän, mutta tuskin määrittää tapaa, jolla oppilaiden vanhemmat tai muut lähiyhteisön jäsenet osallistuvat koulun toimintaan.

Näkökulmista ratkaisuihin

Ratkaisukysymyksissä ristiriita vallitsee nyky- ja tulevaisuuden tilan välillä. Vaikka tulevan kehityksen päätetilasta ollaan suhteellisen samanmielisiä, siirtymän tai muutoksen ratkaisu tai aikataulu on tuntematon. Ratkaisemattomaksi se voi jäädäkin, ellei muutosta etsitä tavoitepäätösten kautta lähitulevaisuutta kauempaa. Lähitulevaisuudella on taipumus ohjata toiminta vanhoihin institutionaalisiin muotoihin, joilla on valmiiksi vakiintunut rakenne ja toimintamalli.

Ratkaistavaksi kypsien teesien lista ei ole pitkä, mutta ehkä vähän yllättävä. Ratkaisuaan odottaa joukko vanhoja kiistakysymyksiä kuten oppiainejakoinen opetussuunnitelma ja toisaalta sellainenkin uusi ”hypetys” kuin sosiaalinen media. Opettajan ammatista on välittynyt kuva yhä tiukemmin opetukseen rajautuvana professiona, josta muut tehtävät karisevat erilaisille apuammateille. Barometrin mukaan heiluri kuitenkin heilahtaa aivan toiseen, moniammatilliseen suuntaan.

Useimmat kehityskulut purkavat sellaista koulunkäynnin, opetuksen ja oppimisen tapaa, jossa kaikki tekevät samaa asiaa samalla tavalla samassa paikassa. Kunkin oppilaan erilaisuus, kyvyt ja lahjat pyritään ottamaan yhä paremmin huomioon. Samuuden logiikka ei siihen enää riitä, vaan tarvitaan aiempaa yksilöllisempiä mutta myös yhteisöllisempiä toimimisen muotoja. Jälkimmäisessä on mahdollisuus työnjakoon, jossa erilaiset osaamiset ja suuntautumiset tulevat palkituiksi. Yhteistoiminnallinen oppiminen suosii ainerajat ylittäviä ongelmalähtöisiä tai temaattisia aiheita.

Resurssikysymykseen vastataan organisoimalla opettajien toiminta uudella tavalla sekä opettajankoulutuksessa että kouluissa. Kaikki resurssit eivät ole tulevaisuudessa niukkoja. IT- ja virtuaalimaailma ovat ubiikisti auki 24 tuntia vuorokaudessa. Tietoa on saatavilla loputtomasti, kunhan vain kyvyt hakea, muokata ja hyödyntää sitä voidaan taata ja opettaa. Koulu voi vahvistaa resurssejaan myös sosiaalisesta mediasta lainatuilla yhteistuottamisen ja –jakamisen toimintatavoilla. Vapaaehtoiset eläkeläiset ja oppilaiden vanhemmat saattavat mobilisoitua koulun resursseiksi tavalla, jota Ivan Illich utopioi 1970–luvun alussa.

”Koulu 2.0” tukeutuu joidenkin panelistien kuvauksen mukaan avoimeen konseptiin, jossa on monia tapoja oppia ja opettaa. Siihen mahtuu oppiaineita, mutta myös ilmiöitä, itseopiskelua ja mahdollisuuksia hyväksilukea muuta kuin kouluaktiivisuutta. Kansalaistoimintaa tuetaan kouluissa, jotka ovat muuttuneet myös informaalin (oppimis)toiminnan keskuksiksi. Yhteisöille ja ryhmille tarjotaan mahdollisuuksia kehittää toimintaansa eli oppia myös yhdessä. Yleissivistävien metataitojen ja osaamisten osoittamiseen tarjotaan näyttötilaisuuksia ilman päivänkään koulunkäyntiä.

Ulko- ja sisäpaneeli vastasivat 16:een yhteiseen kysymykseen. Oppivelvollisuusiän alentaminen ja englanninkielisten koulujen lisääminen ovat ulkopaneelista todennäköisempiä ja toivottavampia kuin sisäpaneelista. Erolle löytyy selitys vastausten argumentoinnista: siinä missä sisäpanelistit tarkastelevat asiaa koulun ja työelämän näkökulmasta, ulkopanelistin näkökulma on yksilössä. Ulkopanelisti huomaa, miten lapsen halu oppia on kova jo viisivuotiaana, kun taas sisäpanelisti löytää kouluiän varhaistamisessa pyrkimyksen aikaistaa työelämään siirtymistä.

Barometrin tulevaisuus

Oppiminen on ihmisen evoluution väkevin täsmäase ja koulu sen tärkein varuskunta. Molemmat läpäisevät kaikki kulttuuriset kerrostumat. Siksi ei riitä, että viisaiden tai valtiaiden neuvostot ratkaisevat oppimisen ja koulun tulevaisuuden kysymykset. Asiantuntevia asianosaisia on varsinkin peruskoulusta puheenollen aivan liikaa. Barometri toteuttaa dynaamista tehtäväänsä vasta, kun sen vaikutus- ja osallistumiskehät alkavat laajentua.

Perimmäiseksi syyksi Suomen Pisa –menestykseen mainitaan usein korkea ammattitaito yhdistettynä suureen koulu- ja opettajakohtaiseen autonomiaan opetuksen järjestelyissä. Opettajat ja koulut ovat ensimmäinen kohderyhmä, kun barometriskannausta laajennetaan.

Opetushenkilöstö on avainroolissa myös tulevaisuudessa eikä vähiten siksi, että useat tulevaisuusteesit ottavat suoraan kantaa opetusprofession sisäisiin ja ulkoisiin muutoksiin. Vuoden 2011 aikana barometrin osallistumiskehiä ulotetaan kuntien päätöksentekijöihin, oppilaiden vanhempiin ja mediaan.

Ennenkuin barometri laajenee kuntiin, kouluihin ja koteihin, peruspaneelien barometriseuranta käynnistetään keväällä 2011. Molemmat alkuperäispaneelit ovat pysyviä, mikä mahdollistaa sen, että niiden sisällä tapahtuu oppimista. Barometrin luotettavuus lisääntyy, kun tulevaisuusteesien sisällöt ymmärretään yhä yhtenäisemmällä tavalla.

Kiinnostavimmat barometritulokset tulevat näkyviin vasta, kun nähdään, miten suhtautuminen tulevaisuusteeseihin muuttuu. Joku teesi voi tyhjetä merkityksistä nopeasti, jonkun toisen tarina saattaa saada yllättävän käänteen. Barometri signaloi epäjatkuvuuksia ja ennakoivaa ymmärrystä siitä, milloin ja miksi niin tapahtuu. Kuumentuneissa kiistakysymyksissä argumentointa jatketaan reaaliaikaisiksi vuoropuheluiksi ja keskusteluiksi.

Uusiinkin tulevaisuusteeseihin varaudutaan. Etenkin yleissivistävän koulutuksen opetussuunnitelmien perusteiden uudistamisprosessi seuraavien viiden vuoden aikana tulee tuottamaan uusia ehdokasteesejä, joiden kelpoisuutta asiantuntijat arvioivat. Uuden teesin hyväksymisen ehtona on, että joku alkuperäisistä väitteistä ensin tekee sille tilaa. Barometrille rakennetaan oma verkkoympäristö, johon kerätään seurantatietojen lisäksi muuta tukiaineistoa kuten koulukokeiluja ja –tutkimuksia. Samoin ympäristössä kerrotaan ajankohtaisia tietoja sekä peruskoulun että lukion opetussuunnitelmien perusteiden työvaiheista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>