OPS-välitunti viikko 47: Yhteenveto kouluruokailuun liityvästä keskustelusta

OPS-välituntilähetyksen tallenne (21.11.2013)

Viikolla 47 keskusteltiin ruoan, ruokailun ja ruoan valmistamisen suhteesta oppimiseen. Vastaajat pitivät yksimielisesti toivottavana, että ruokailu olisi vuonna 2017 entistä kiinteämpi osa peruskoulun oppisisältöä.

Tutkimustietoa lasten kouluruokailukokemuksista ja ruokailun merkityksestä koulutyössä on toistaiseksi melko vähän. Kuluvan lukuvuoden aikana toteutetaan kuitenkin yhteispohjoismainen tutkimushanke, jossa tarkastellaan kouluruokailun yhteyttä ruokavalion kokonaisterveellisyyteen, oppimiseen ja koulumenestykseen alakoulun neljänluokkalaisten keskuudessa. Tärkeänä tavoitteena on tuoda esiin lasten oma ääni. Suomessa hankkeen toteuttaa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Cyri.

OPS-välituntilähetyksen viikon vieraana kuultiin Pirjo Alankoa, joka kertoi muun muassa Kouluruokadiplomi-kampanjan kasvatuksellisista, ravitsemuksellisista ja kestävään kehitykseen liittyvistä tavoitteista. Haastattelun tallenteen pääset kuuntelemaan artikkelin ylälaidassa olevasta linkistä.

Ensi viikolla käsittelemme tiedontuottamista ja kuulemme OPS-välituntilähetyksessä lahtelaisen Renkomäen koulun opettaja Petteri Paappasen kokemuksia ja ajatuksia aiheesta. Viikolla 49 puhumme yhteiskuntasimulaation mahdollisuuksista oppimisessa ja saamme OPS-välituntilähetykseen vieraaksi Yrityskylän edustajia. Viikolla 50 kokoamme ja syvennämme jälleen viimeisten viikkojen antia OPS-teemahautomossa.

Tervetuloa mukaan keskusteluihin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>