Tampereen OPS-hautomo: Seudullisen ops-työn kick off -päivä 14.11.2013

Tampereen seudun OPS-hautomo 14.11.2013 toimi paikallisen opetussuunnitelmatyön aloituspäivänä. Tampereen, Lempäälän, Ylöjärven, Pirkkalan, Nokian, Vesilahden, Oriveden ja Kangasalan välinen muuttoliike on vilkasta. Seudullisena yhteistyönä toteutettavan opetussuunnitelmauudistuksen tavoitteena on rakentaa lapsen kannalta toimiva jatkumo koko esi- ja perusopetuksen ajaksi.

Seudullisesti tehtävässä ops-työssä tavoitteena on myös oppiainerajat ylittävä yhteistyö. Ops-työryhmät on jaettu viiteen yläteemaan, jotka ovat vuorovaikutus, luonnontieteet, taiteet, terveys ja kansalaistaidot. Nämä noin kymmenhenkiset työyryhmät on koottu siten, että kussakin ryhmässä on mahdollisimman monipuolista osaamista koko esi- ja perusopetuksen alueelta.

Päivä aloitettiin seudullisen ops-työryhmän puheenjohtaja Matti Hurstin puheenvuorolla. Ops-hautomoesittelyn ja ilmiöpohjaisuutta avaavan katsauksen jälkeen osallistujat pääsivät tutustumaan omaan työryhmäänsä. Post it -tutustumisessa pohdittiin, mitä omia vahvuuksia kukin jäsen tuo työryhmään ja millaista osaamista hän itse työryhmältä odottaa. Tutustumisen jälkeen heittäydyttiin toiminnalliseen Mielenmallit -työskentelyyn, jossa pureuduttiin erilaisin tavoin muun muassa yhteisopettajuuteen ja monilukutaitoon.

Lounaan jälkeen osallistujat saivat tietoa sähköisen portaalin käytöstä sekä paikallisen opetussuunnitelman tavoitteista ja suhteesta kunnalliseen ja valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan. Tämän jälkeen työryhmät pääsivät suunnittelemaan omalta osaltaan seudullista ops-työtä.

Iltapäivällä seudulliset ops-hautojat pääsivät seuraamaan viikottaista OPS-välituntilähetystä. Viikon vieras Timo Jantunen oli paikan päällä Tampereella, ja välituntilähetys välitettiin hautomotilaisuudesta verkkoon. Viikon väite käsitteli oppimaan oppimista, josta osallistujilla oli OPS-välituntilähetyksen jälkeen mahdollisuus käydä keskustelua ja esittää kysymyksiä Timo Jantuselle.

Loppukahvin yhteydessä osallistujat pääsivät vielä purkamaan tuntojaan päivän annista. Kahvin aikana pöytäliinoihin sai kirjoittaa mm. palautetta päivästä, kertoa miltä itsestä näyttää koulu vuonna 2030 ja pohtia, mikä seudullisen OPS-työn merkitys on. Kotimatkalle osallistujat lähtivät Sisu-askin kera. Tampereen perusopetuksen suunnittelija Tanja Jurvanen halusi jakaa päivään osallistuneille Sisua tulevaan opetussuunnitelmatyöhön.

Päivän ohjelma

8.30-8.45 Tervetuloa (Matti Hursti)
8.45-9.00 OPS-hautomoesittely (I-M Peltomaa)
9.00-9.30 Katsaus ilmiöpohjaisuuteen (Aki Luostarinen)
9.30-10.00 Post it -tutustuminen
10.00-12.00 Mielen mallit -työskentely (Ville Keränen)
12.00-13.45 Lounas
12.45-13.00 Sähköinen portaali, paikallisen ops:n tavoitteet ja suhde kunnalliseen ja valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan (Tanja Jurvanen)
13.00-14.00 Työryhmien omaa työskentelyä
14.00-14.40 OPS-välkkä: oppimaan oppiminen (I-M Peltomaa, Timo Jantunen)
14.40-15.00 Kokoava työskentely ja kahvi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>